perjantai 18. heinäkuuta 2014

Pennun sosiaalistamisen tehopäivät

Pennun sosiaalistaminen on sitten kivaa puuhaa! Ja rankkaa. Onneksi tätä kestää vain muutama viikko ja sitten se on valmis. Tai jotain.

Joka tapauksessa, lähdettiin maanantai-iltana Salsan toko-treenien jäkeen (jotka meni muuten aikas hyvin, intoa riitti) kesälomapäiviä viettämään Hankoon.  Kamera unohtui kotiin joten kuvat on kaikki kännykuva-laatua.

Autolla ajelu sujuu koko ajan paremmin, välillä pentu piipittää hetken, mutta ei enää sitä korvia huumaavaa huutoa. Saatiin onneksi äidin kämppä lainaan ja voitiin rullata kaikki matot kasaan ja raivata aiai-tavarat pois.

Ensimmäisen yön nukuin huonosti kun kyttäsin miten pentu nukkuu. Yöksi laitoimme sen vieraassa paikassa mielummin häkkiin, ettei tapahdu mitään peruuttamatonta. Mutta pentu nukkui molemmat yöt yllättävät rauhallisesti, aamulla käytiin heti pihapisulla eikä montaa vahinkoa sattunut muutenkaan.

Kaupunkilomalla olikin sitten aika paljon kaikenlaista jännää. Pyöriä, mopoja, ihmisvilinää (kyllä, kuumimpaan sesonkiaikaan se on mahdollista jopa Hangossa), vieraita koiria. Freden vanhemmilla on kolme kissaa joihin tutustuimme. Yhteen niistä Rumba teki lähituttavuutta siinä määrin että kuonoon taisi vähän sattua, ei suurta haavaa tullut onneksi. Vanha Maija-kissa, 19 v., ei paljon koiranpennusta stressannut, ja kummasti pentu tajusi pitää siihen etäisyyttä. Mitkä lie vaistot noilla elukoilla sitten onkaan.

Pariin otteeseen käytiin terassillakin, Rumba ei juuri sylissä viihdy mutta jalkoihin se rauhottuu nopeasti ja otti näinkin rennosti:

Tavattiin myö paljon uusia ihmisiä, ja kaikkien mielestä pentu oli tosi söpö. Ylläri!


Valjaissa kulkemista tuli harjoiteltua pakonkin edestä ja pikku hiljaa tyyppi hiffaa kyllä idean. Alkuun   teki mieli enmmänkin jäädä ruohikkoon makaamaan mutta kun pieni huomasi että kävelemällä pääsee uusiin kivoihin paikkoihin sujui talutus jo paremmin.

Sosiaalistaminen jatkui kotiinpalattuamme. Eilen torstaina vietimme nimittäin kolmistaan kaupunkipäivää ihan oikeassa kaupungissa - Helsingin keskustassa. Käytiin taas terassilla, täytyyhän pennun tutustua isännän lempiharrastukseen, ajeltiin hisseillä, spåralla, metrolla, käytiin kauppakeskuksessa ja Espan puistossa. Pennun kanssa saa aina paljon huomiota, varsinkin nuorilta naisihmisiltä, ja sekin oli isännän mieleen. Kappelin terassi sai miinuspisteitä - ei saa tuoda koiria! Mutta onneksi koiraystävällisiä paikkoja löytyy paljon nykyään, söimme Santa Fessä.
Husse ja Rumba Espan puistossa

Mikä meni!?
Johtuen ehkä liiankin aktiivisesta päivästä pentu ei taas nukkunut yöllä vaan puuhasteli moneen otteeseen tuntikaupalla. Tänään lähden siis taas palauttamaan sitä Vantaalle, josko Anita huolisi mokoman riiviön edes muutamaksi päiväksi. Husse ja matte tarvitsee nyt nimittäin muutaman päivän lomaa ihan ulkomailla. Isot koirat jäivät Hankoon hoitoon jo keskiviikkona, saavat nekin samalla hermolomaa pennusta ja samalla pentu hyvin vieroitettua emästä. Matkalle on kiva lähteä ja koiranomistajalla on se ihana etu että kotiinpaluu ei harmita yhtään kun saa taas nähdä omat karvapallerot ja puuhastella niiden kanssa. Borta bra men egna hundar bäst!

Taidekuva, ikkunanläpi

1 kommentti:

  1. Ja täällä tosiaan heti ekana aamuna oli hemmetinmoinen rumba päällä sen linnun takia. Kyllä pääsee jo lujaa karkuun ja leuat on tiukasti kiinni. Ei meinannut saada millään sitä puolikasta lämpöistä linnunruumista pois sen suusta. On se lintukoira! Mutta pitää näyttää sille myös lampaita josko se tajuaiskin että on lammaskoira!

    VastaaPoista