torstai 8. elokuuta 2013

PK-treeniä

Tällä viikolla ollaan kunnostauduttu PK-treeneissä kun viime viikko jäi kokonaan väliin.

Maanantaina hakua.


Kuva: Tuija Hurmekoski
Täysin tuuleton keli ja uusi radan paikka. En taas oikein hahmottanut miten piilot ja lähetyspaikat oli laitettu. Tarkoituksena tehdä kaksi valmista ja kaksi avuilla (ääni koska haamut ei maaston tiheydestä ja mäkisyydestä johtuen olisi toimineet). Eka meni hyvin, lähti innokkaasti ja löytö.


Kuva: Tuija Hurmekoski
Tokalle lahti mutta kiersi pitkään etsittyään takakautta keskilinjalle. Päh – minä lähettämään vähän enemmän yläviistoon vähän lähempää piiloa. Vaan ei löydy. Nyt näen jo merkin ja lähetän taas. Koira painaa viiden metrin päästä on vaan syvemmälle radan ulkopuolelle. Kävelen merkille ja eihän siellä mitään ole. Olin lähettänyt koiraa takaviistoon radalla ja väärälle piilolle. Koska Salsa ei vielä osaa edetä se kiersi taaksepäin (turvallisempi, helpompi?) No, tullaan pois ja otetaan toiselle puolelle apu ja löytö. Lopetan treenin siihen koska olin itse vähän sekaisin enkä tiennyt miten jatkaa. Salsa ei anna sellaista anteeksi. Vaikka yllättävän hyvin sillä motivaatio säilyi ja olisi halunnut etsiä lisää ukkoja. Mitä tästä opimme? Luota koiraan, tyhjät tyhjinä - äläkä lähetä samaan suuntaan miljoona kertaa. Nyt seuraaviin treeneihin etenemisharjoituksia (L-treeni). Ongelmana koko haun treenaamisessa on nyt se ettei meidän porukalla ole vetäjää/kouluttajaa. Tällaisissa tilanteissa tarvitsisin ehdottomasti jonkun joka sanoo että nyt teet näin ja seuraava treeni tätä. Menee motivaatio koko treenaamiseen jos kovin kauan yksin harhailee pimeässä. Haku on sen verran vaativa laji että ehdottomista koutsia tarvittaisiin. Tuumasta toimeen ja asia työn alle!


Tiistaina tottista

Oltiinko treenattu. No ei. Hävettää edes myöntää miten vähän on tottisteltu tai tokoiltu tänä kesänä. Ei vaan kerta kaikkiaan irtoo.
Näin hauskaa meillä silti oli! Kuvat: Tuija Hurmekoski



 
Salsa lähti kuitenkin innokkaasti seuruuseen, ja heti palkka. Sitten tehtiin muutama lyhyt harjoitus perään jossa opettelin palkkaamaan vasemmalle kello kymppiin koiran ohi. Lelun heittäminen toimii tässä paremmin. Sitten siirryttiin hyppynoutoon, ilman luovutusta. Haluan pikkuhiljaa hivuttaa esteen sinne metriin, kyllä Salsa siihen pystyy. Hyppy toimi paljon paremmin kapulan kanssa kuin ilman. Kapula tuo hyppyyn varmaan tarpeeksi määrätietoisuutta. Käytettiin ohjureita jotka näkyy kuvissa.

Salsa alkoi ponnistamaan hirveän kaukaa ja jälkeenpäin pähkäilin tämän johtuvan ohjureista. Rotutyypillisesti Salsa on aika taloudellinen hyppääjä mutta nyt hyppyihin tuli vähän liikaa pituutta ja korkeutta välillä. kts kuva!



Välillä kompuroitiin myös. Ehkä Salsa koki ohjurit hämäyksenä. Kivat treenit vaikka oltiin molemmat vedetty toiset treenit alle (Salsa aksa ja minä 6km lenkin). Ja nyt täytyy petrata kotiläksyissä…