tiistai 23. huhtikuuta 2013

BH Pikku-Sapeli

Kyllä, virallisen nimen eteen saapi nyt sitten liittää kirjaimet BH. Tämä onkin herättänyt perhe-ja ystäväpiirissä suuresti hilpeyttä. Behå tarkoittaa ruotsiksi rintaliivejä (=bysthållare). Huomaamattani olen sujahtanut aika syvälle tähän koiraharrastusmaailmaan, tulee puhuttua aikamoista koiraslangia välillä.
Olen ehtinyt prukamaan meidän lauantaista suoritusta aika moneen kertaan tässä parin päivän aikana. Lähinnä analysoimaan miksi vire oli niin huono ja tottis meni niinkuin meni. Videokin siitä löytyy mutta se on kertakaikkiaan niin kamalaa katsottavaan etten halua sitä tänne. Suorittamista ei voi seuraamiseksi kutsua parhaalla tahdollakaan ja lopussa Salsa on niin paineistunut ettei mene edes maahan. Maahanmeno on aina ollut meillä hyvä liike ja Salsalla on vaikka itse sanonkin kohtuu nopea maahanheittäytyminen aina treeneissä. Paikallaolossa pysyi nätisti ja siitä erittäin hyvä.
Selityksiä on monia, huono valmistautuminen, täysin puutteellinen virittely, uusi ketjukaulain ekaa kertaa päällä, ja varmasti tärkeimpänä - ohjaajan kamala jännittäminen.
Onneksi Meillä oli heti perään Suski Korrin vetämä tottispäivä ihanan aurinkoisessa säässä sunnuntaina. Tehtiin ihan vaan viretilan hakemista, lyhyttä hauskaa kontaktin hakemista ja paljon leikkiä päälle. Analysoinnin ajaksi vein Salsan autoon. Sain Suskilta ja treeniporukalta paljon hyviä vinkkejä ja ajattelemisen aihetta.

Näin hauskaa meillä oli sunnuntaina:


Olisi niin paljon helpompaa jos en itse jännittäisi koetilanteita niin paljon ja koira ei reagoisi niin herkästi minun tunnetiloihin. Jopa tätä kirjoittaessa kiihdyn sen verran että pöydän alla makaava Salsa tunkee nyt tähän syliin lohduttamaan. Tunnekontrolli ei ole ole ihan minun ykkösvahvuus.
Salsan kanssa pitäisi osata olla ihan yhtä mustavalkoinen kuin on koirakin. (Tosin nyt sen harmaa kun käytiin eilen riekkumassa savisilla pelloilla - Salsan ihan ykköslemppari harrastus on juosta tuhatta ja sataa pellolla.)
Jos jotain hyvää lauantain suorituksesta pitää hakea niin kaupunkiosuus meni hyvin. Koira oli todella rauhallinen eikä reagoinut vieraisiin narttuihin mitenkään vaikka viistivät metrin päästä ohi. Myös pöyrät ja sauvakävelijät oli ok.
Eikun uutta treeniä putkeen, pienen tuumaustauon jälkeen olen taas intoa piukassa.
Salsa kyllä suorittaa kun palkat on hyvät, ohjaaja johdonmukainen ja iloinen. Ja kauniskin hän osaa olla, tässä vielä auringonottokuva sunnuntailta, kuvaajana Tuija Hurmekoski.




sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kepit

Salsan keppivauhti kevät 2013 kun kepit on seinää kohti ja ohjaaja takana.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ekat Haku-treenit

Eilen pyörähti käytiin PK-Haun treenikausi. Vielä on tosi paljon lunta mutta reippaina rämmittiin kolmisen tuntia Veikkolan metsissä. Salsan treeni oli suht lyhyt ja helppo. Eihän me vielä osata juuri mitään. Ensimmäinen ukko otettiin reagointina, ihan vaan metsäkävelyllä ja siitä ukolle. Vähän Salsa alkuun katseli että mikä tässä nyt on outoa, jotain multa nyt odotetaan mutta mitä? Sitten toiselle ukolle haettiin haku tuulen alta ja sitten menin keskilinjalle lähettämään. Hyvin lähti ja meni palkalle.
Kolmannella lähetin suoraan, hain hyvää paikkaa lähettää vähän sisään päin keskilinjalta. Kahdella ekalla palkkana ruokaa, kolmannella leikki.
Nyt pitäisi sitten oikeesti aloittaa ne ilmaisutreenit. Olen ajatellut että koko kesä treenataan aktiivisesti ja syksyllä arvioin onko meistä tähän lajiin.
Illalla ilmoitin meidät BH kokeeseen 20.4., koekalenterissa luki että Hanko niin siitä sain idean että oltaisiin kaupunkiosuudessa tutulla maaperällä. Mutta koe järjestetäänkin jossain Påminnessä. No, samapa tuo. Pitäis varmaan katsoa ne liikkeet ja alkaa treenaamaan.
Iltalenkillä tehtiin pieni esineruutu. F ohjasi. Kaksi ekaa nousi hyvin, kolmanteen tarvittiin vähän apuja. Esineet oli tosin aika vaikeita, koko talven muovipussissa ulkona roikkuneita tavaroita, eihän niissä varmaan ollut hajuakaan.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Tehopäivä!

Jos mulla olisi hyvä kamera ja osaisin kuvata ottaisin Salsasta kuvan ja se todella kertoisi enemmän kun tuhat sanaa. Neiti on aika sipissä. Oli nimittäin tosi tehokas ja hyvä päivä.
Aamulla tyypit kävi vetämässä kevyet tunnin aksa-treenit. Ihan vaan seuraamista ja vastakättä ja ohjauskuvioita. En ollut mukana niin en voi sen enempää kommentoida. Mutta hyvin oli mennyt, molemmat koirat pätevinä.
Tein etäpäivän ja lähdin iltapäivällä viemään Salsaa osteopaatille. Vähän niitä jumeja korjailtiin mutta mitään isompaa ei ole joten nyt loppuu hoitaminen ennen kun uusia oireita ilmestyy. Toivottavasti ei, kopkop.
Hoidon päälle tehtiin koukkaus M&Mn tarkistamaan barffiruoka valikoima. Ennen pääsiäistä aloitettiin Murren ruuilla mutta samaa kai tuo on. Mukaan tarttui tietenkin jotain muutakin pientä...
Sitten ehdittiin tehdä vielä lenkki ihanassa kevät auringossa ennen hallitreenejä.
Ihan kevyet halli-tokot, ruutua ja kurinpalautusta seuruuseen, ja muutama nouto uudella kapulla.
Niin, sain palautetta meidän vauva-kapulasta - ostin 600 grammasen - hävitin sen ja ostin kilosen kapulan. Hyvin toimii silläkin. Lopuksi vielä paikkaistumista ja makuuta - ilman haistelua.
Tämä on väsy-Sapeli ilme - "Matte, älä vaan pyydä tekemään mitään koska mää en jaksa!":


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vihdoinkin!

...saatiin kisata. AVO-liikkeet on ollut koko talven meille niin pakkopullaa että kiva oli käydä kisaamassa ja hoitamassa homma alta pois. Ja tuli taas niitä heikkoja kohtia esille joten tiedetään mitä treenata vielä lisää.
Lauantain saldo: Liikkeet suoritusjärjestyksessä
Estehyppy:9,5 - en tiedä mistä pistevähennys, liikkeellelähtö ei koskaan ole ollut mikään räjähtävä, tai ehkä perusasento aavistuksen vino takaisin tullessa.
Kauko-ohjaus: 10 - istu-maahan on kyllä sika helppo Salsalle, ei siihen voi muuta sanoa. Noutaminen:9 - varmaan vauhdista (tai siis sen puutteesta) ja aavistuksen vinosta eteentulosta piste meni
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8 - iik, liikkuri lähestyy takaa, Matte, en uskalla seistä tässä selkä tohon tyyppiin... Salsa siis kääntyi puoli kierrosta mutta jäi paikoilleen. Hyvät pisteet siihen nähden.
Luoksetulo 9,5 - vauhti varmaankin, pysäytys on tarkka, meidän mittapuulla.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8 tämä on aina ollut hyvä liike, en itse nähnyt mitään vikaa. Kehän laidalta kepo kertoi että maahanmeno olisi ollut hidas. Täytyy treenata.
Seuraaminen taluttimetta: - 7 herregud - ai, mitä, pitääkö kävellä, ai missä, no okei, diibadaaba, no juostaan, jeee! Kurinpalautusta ja treeniä.
Paikalla makaaminen: 9, tässä tuli tunne että ollaanko me yhtään treenattu ja niin pitkää aikaa. Vähän jännitin myös viereistä dobberia (joka sai liikkeestä 10). Maan nuuskimisesta pistemenetys. Kokonaisvaikutus: 9, muuten hyvä mutta se seuruu. Kuten sanottu: herregud!
Matte - joko mennään?!

Päivä oli pitkä, meidän vuoro oli toiseksi viimeisenä koko AVO-luokassa (20 koirakkoa) ja Salsa joutui odottelemaan monta tuntia hallissa joka on vähän vähemmän sosiaaliselle koiralle hieman raskasta. Tosi hyvin hermo kuitenkin kesti. Koirasta näki kuinka se tsemppasi - rakas pieni <3!
Kokeen jälkeen Salsa vielä intoutui leikkimään Elvi-pennun kanssa. Meidän Salsa luovutti oman lempipatukkansa  pennulle - en ollut uskoa silmiäni. Ei se olekaan ihan täys biatch!

Nyt alkaa voi-treenit oikeasti. Jos jaksetaan ja aikataulöut natsaa käydään hakemassa kisakokemusta TK2 verran kesän aikana. Loppusyksystä vois kattoa sitten voi-kokeita. Tämän kesän teemat on kuitenkin aksa ja haku joten toko ei saisi viedä niiltä liikaa aikaa.