Tässä leirimuistiinpanoja - tulipa pitkästi tarinaa kun näin lomalaisena on aikaa kirjotella.
Sbackin leirillä
Hartolassa käytiin hakuilemassa viikonloppuna. Leiri alkoi jo torstai iltana
yleisellä tutustumisella ja majoittautumisella. Leirille lähtö oli alusta
alkaen selvää, en missaa tilaisuutta höpöttää koirajuttuja monta päivää
putkeen. Viime vuonna aksattiin Salsan kanssa mutta enää se ei tulisi
kysymykseen – Salsa on mennyt osaamisessa minusta ohi aika monta tassunmittaa.
Toko on meistä vieläkin vähän tylsää joten ei sitä. Ja hakutreenit on olleet
aikamoista hapuilua koko alkukesän -
joten aika ristiriitaisilla fiiliksillä lähdettiin matkaan. Kouluttajaakaan en
tuntenut etukäteen. Laskeskelin että Salsalle oli ennen leiriä tullut noin 12
treenikertaa, joista viisi viime kesänä, eli hirveen aktiivista ei ole meidän
treenaaminen ollut. Torstai-iltana tehtiin lyhyt tottis-treeni kun kentällä oli
kiva pehmeä a-este, lisäksi luoksetulo ja eteenmeno kun ne on meidän lempparit.
Treeniporukan kanssa kokoonnuttiin ja käytiin läpi koirien kokemus ja
mahdolliset ongelmakohdat. Otin esille Salsa lievän paineistumisen liinan
käytöstä hajuhakutekniikalla ja toivoin vinkkejä mitä muita apuja kannattaisin
nyt alkaa käyttämään.
Mutta kuinkas
kävikään. Treeniporukka oli ihan huippu ja kouluttaja Marja Uusitalon tyylistä
tykkäsin kovasti. Hän painotti mm. selkeää radan rakentamista (me like), radalla etenemistä koiran työskennellessä ja oikeaoppista lähettämistä. Ja on vielä kaiken lisäksi horoskoopiltaan järjestelmällinen ja pikkutarkka neitsyt. Kouluttaja minun, toisen neisyen, makuun! Koira toimi mukavasti kaikissa neljässä hakutreenissä, eli
uppos ja osu kaikkiin ukkoihin.
Perjantain maasto oli ihanaa tasaista kangasmetsää, mutta
ilma oli painostavan kuuma – ukkosta enteillen. Ekaan treeniin tehtiin kolme suoraa
haamua ja yksi puolipakeneva. Helppoa ja hauskaa ja koira oli fiiliksissä. Iltapäivällä
hiki virtasi mutta alkoi vähän tuulemaan, ukkonen pyöri ympärillä. Toiseen
treeniin toivoin vähän pidempää sarjaa koska Salsalle on aina tehty kovin
lyhyitä treenejä, max neljä pistoa. Iltapäivätreeni meni kaavalla 5 kappaletta
näkäriä ja toimi taas hirmu hyvin.
Illalla saunottiin
päivän pölyt pois ja pidettiin sadetta ja hurjaa ukkosta. Monet saivat
rauhoitella koiriaan huoneessa mutta Salsahan ei äänistä piittaa, osaan todella
arvostaa tätä ominaisuutta entisten paukkuarkojen koirien jälkeen.
Tässä me katsellaan haamu-maalimiestä.
Kuva: Pauliina Havo
Lauantaina jouduttiin toiseen maastoon, ja ketuiksi meni
heti alkuun. Parkkipaikaksi katsottu tienpätkä oli todella muhkurainen ja
kivinen. Kiitin itseäni maastoauton hankinnasta – olenhan Länsi-Uudemaan
surkein peruuttaja heti äitini jälkeen. Maastokaan ei ollut kaksinen. Radan
paikka rajoittui tiehen oikealla ja vasemmalla keskellä rataa oli hirveä vanha
romukasa, kanaverkkoa ja metalliromua mitälie. Rataa ei saanut millään edes
satametriseksi kun kangasmetsän jälkeen alkoi nuori hakkuuaukealle kasvanut
vesaikko. Treenit alkoivat hieman apeissa tunnelmissa ja sadettakin ripsi.
Koirat taas toimivat loistavasti, meillä ihmisillä tuli kömmähdyksiä. Salsan
treenissä oli taas neljä pistoa, haamu ja ääni alkuun sitten pakeneva ja sitten
ihan valmis piilo ilman apuja. Kaikki meni hyvin, helposti upposi n 40m ja
pysyi siellä vaikkei ihan heti löytänyt. Pakenevat oli Salsalle tällä leirillä ihan
uusi juttu ja niissä saattoi nähdä hienoisen hämmennyksen. Onneksi lauantaina
pakeneva maalimies oli Salsan ihana ”hoito-täti” Jaana.
Lauantain toinen
treeni oli esineruutu. Ajattelin
että tämänhän se osaa, ja lähetin valmiiseen ruutuun ilman apuja. Upposin hyvin
muttei löytänyt ja sitten iski epävarmuus. Pyysin kouluttajaa heittämään
lähelle esineen ja se löytyi muttei vahvistanut työskentelyä tarpeeksi. Toinen
esine otettiin hetsaamalla takarajalla ja treeni loppui siihen. Täytyy miettiä
uuttaa tekniikkaa ja miettiä enemmän tuulensuuntaa seuraavissa treeneissä että
saadaan esineruutu vahvemmaksi. Pientä lohtua toi se että sateessa eivät
kokeneemmatkaan koirat löytäneet esineitä kovin hyvin.
Lauantai-iltana
leiriemännät Anita ja Veera järkkäsivät meille tosi kivat leiriolympialaiset. Ohjelmassa oli esterataa, noutoa, keilojen
kaatoa, tarkkuusheittoa ja joukkueen nimeen sopiva lyhyt näytelmä. Salsa
osallistui noutamalla metskun mallikkaasti pienen hapuilun jälkeen. Yleensä
noutokapulat eivät ole rivissä valmiina kun liikettä lähdetään suorittamaan ja
moni koira painoi tuhatta ja sataa niistä ohi. Joukkueemme nimi oli kokit ja
esitimme Master Dog Chef – kilpailun jossa koirat esiintyivät tuomareina. Kyllä
sai taas nauraa muidenkin esityksiä katsellessa. Ihanaa heittäytymistä vaikka
joukossa oli enimmäkseen toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Mainittakoon että
joukkueemme tuli jaetulle ykkössijalle josta palkinnoksi valitsin Salsalle
vinkuvan piikikkään pallon. Yäk – sanoin Salsa, minähän en mokomaan ällötykseen
koske. No, eipä hätää, tiedän yhden tyypin jolle se kelpaa – noin kolme ja
puoli sekuntia arvioisin siinä menevän kunhan herra nyt ensi saapuu kotiin.
Sunnuntaina meitä suosi sekä arpaonni että sää, päästiin
mukavan viileässä mutta aurinkoisessa säässä takaisin perjantain
unelmamaastoihin.
Kuva: Pauliina Havo
Salsalle tehtiin viiden piston treeni siten että kaksi ekaa
oli mielikuva parina niin että maalimiehet häipyy metsään lelulla hetsaten ja
koira jää liinassa keskilinjalle ihmettelemään. Sitten koira viedään pois ja
kun maalimiehet ovat valmiina kutsutaan meidät takaisin radalle. Arvatenkin lähti
kuin pyssyn suusta. Ideana tässä oli saada Salsalle vähän lisää intoa
keskilinja työskentelyyn. Seuraaviin kahteen tehtiin taas muistikuvapari
ääniapuina ja viimeinen pakenevana. Salsa pysyi tyylilleen uskollisena. Hetsaavat
maalimiehet saivat aikaan muutaman inahduksen mutta muuten keskilinjalla koira
on rauhallinen ja tottelee hyvin close-käskyä. Kun sanon ”gubbe” se lähtee
kovaa muttei päättömästi syvälle pistoon. Kertaakaan ei jäänyt välillä katselemaan
taakseen tai palannut puoliväliin löytämättä. Tästä päättelen että motivaatio
on kohdillaan ja idea siitä mitä tässä ollaan tekemässä on muodostunut.
Virittelysanan käyttökin näyttää toimivan ja saa koiran hereille ennen radalle
tuloa. Minun on vaan hyväksyttävä että Salsa on vähäeleinen rauhallinen koira
eikä vaatia siltä jotain mikä ei ole sille luontaista. Ohjaajapehmeä koira
heijastelee ohjaajan mielenlaatua herkemmin kuin kovempi. Mietin siinä sitten
itsekseni että millaista koiraa olin Salsaa ottaessa toivonut. Itsevarmaa,
nopeaa koiraa joka osaa rauhoittua kentän laidalle, malttaa kuunnella ohjeita
ja jaksaa keskittyä vähän kauemmin kuin Nachon neljä sekuntia, kestää toistoja
ja irtoaa ohjaajasta helposti ja jota voi pitää vapaan melkein missä vaan. Sitä
saa mitä tilaa.
Mitenkäs tästä eteenpäin? Suoruutta pitää
malttaa nyt treenata ja sitten vasta kun se on varma jatketaan
etenemisharjoituksilla. Välillä saattaa tulla tyhjiä ja niistä mahtavat kehut.
Välillä lähipiiloja muikkariksi nenänavauksesta. Tyhjiä tahallaan vasta kun on
enemmän varmuutta. Ja ilmaisutreenejä erillään mutta ratamaisesti etenemällä.
Maanantai on meidän vakkari hakutreenipäivä, enkä malttanut
pysytellä pois, vaikka olin ajatellut ettei me leirin jälkeen jakseta. Hyvin
meni sekin treeni vaikka suunnittelin radan ihan päin honkia. En hahmottanut
rataa ja tein pistot väärässä järjestyksessä siten että sahasimme vähän väliä
eteen-taakse. Tyhmä minä! Kahteen ekaan muistikuvapari haamulla ja äänellä.
Kolmanteen valmis piilo ilman apuja joka meni vähän mönkään. Maalimies katsoi
piilon paikan väärin ja siitä tuli tahaton lähipiilo. Mutta eipä mitään kun
koira löysi ukon. Viimeisellä pakeneva mutta lähetin ihan takaviistoon – olen ihan
pönttö! Mutta varmaan opin tästäkin jotain. Treenien ensimmäisen koiran ohjaaja
kadotti auton avaimet metsään ja toisena treenannut kelpie löysi ne!
Uskomatonta mutta mahdollista, onhan tämä sattunut jo kerran aiemminkin omalle
kohdalle. Treenin jälkeen en voinut vastustaa kiusausta palautella mieleen
avaimen etsintää Salsallekin, tehtiin pieni lenkki ja nenä toimi hyvin. Salsa
<3