Koira on koira, onneksi

First things first, koko viikko ilman sisäpissiä, jee, kyllä me vielä opitaan.
Kirjotan tätä iPadilla, pienet kielioppipuutteet siis sallittakoon.
Niin, ne pienet koiramaisuudet. Ne tekevät meidän päivistä mielenkiintoisia. On ne vaan välillä niin terrieriä ja collieta. Rodunomaiset erot nyt tietää kaikki, omistajan näkökulmasta kiinnostavampaa on katsoa meidän 'pikku apinoita'. (Kutsutaan koiria ryhmänimellä Aporna, kun ei voi sanoa pojat tai työtöt ja koirat kuullostaa niin tylsältä. Plussana naapureiden kumastuttaminen kun isäntä kiekuu apinoita sisälle.)
Meidän on pitänyt totutella koiraan joka juo, no lähinnä vettä. Mutta kyllä sille olutkin maistuisi, ja viinikin menettelee. Vesikuppi on aina tyhjä, Nacho käy suihkun jälkeen kuolemassa lattian pitääkseen nestetasapainonsa. Salsa tyhjentää vesikupit, juu niitä on useampi, alta aikayksikön.
Katsojilla ei ole aluskarvaa, niinpä se palelee. Nacho myös saunoo kun tilaisuus tarjotuu. Salsalle tulee heti kuuma. Sylissä viihtyvät kuitenkin molemmat.Salsa on tavattoman mustasukkainen syliajastaan, bortsumaisella tavalla näykkiikin Nachoa jos se tulee lähelle. Tosin lentä silloin myös sylistä kuin leppäkeihäs. Toivon koiran pian ymmärtävän yskän ja tottuvan osaansa arvoasteikon alimpana.
Ostin ne tässäkin foorumissa mainostamani hienot tyynyt koirille. Kuinkas sitten kävikään. Nacho nukkuu vahan haisevan päiväpeiton päällä joka pitää joka ilta huolellisessti kymmenen maissa pedata. Salsa nukkuu Nachon vanhalla pedillä joka on sille jo aivan liian pieni. Mitä minä oikein kuvittelin, hyvä kun en ostanut eläinkaupasta törkeän kalliita koiranpatjoja. Jotkut niistä maksavat satoja euroja! Ei sovi meidän tyyliin jotka itsekin nukutaan patjalla joka on 70-luvulta.
Jotain hyvää niissä tyynyissä silti oli. Nacho potee joka keväistä lemmentuskaa. Sopivan kumppanin puutteessa hän purkaa tukahdutettuja tunteitaan pitkulaiseen lattiatyynyyn joka tuli niiden neliskanttisten kylkiäisenä. Minä ja mies huvittuneena ja Salsa hämmentyneenä emme voi kuin seurata vierestä ja toivoa että pian helpottaa.
Oitmäessä odotellaan lumien sulamista, että päästään myöhimään mullassa ja tekemään metsäretkiä. Viime viikonloppuna oli tosin ihana maaliskuun aurinko ja kantohanget, kaikki nautitiin lenkeistä lähipelloilla, vapaana tietty. Ohiajavia autoja vain vähän vilkuillaan, vielä ei ole lähtenyt pentu niitä jahtaamaan. Ehkä vanhemman koiran esimerkki auttaa.
Sununtain lenkillä tuli taas todistettua bortsun uskomaton näkö ja huomiokyky. Salsa hoksasi meistä ensimmäisenä etelästä palaavan pienen joutsenparven. Nacho menee enmmän nenä maassa, myös agility treeneissä. Toisaalta, sitten kun se syttyy on inteesiteettikin korkea. Seuraavaksi pitää kai alkaa miettiä miten se bortsu sytytetään, alkeiskurssin alkaa huhtikuussa. Jaiks...

Koulussa ja treeneissä

Salsan pentukurssin kaksi ensimmäistä kertaa on nyt takana. Kun viimeksi oltiin samassa hallissa minulla oli paljon vähemmän paineita. Nyt olen yhtä koiraa kokeneempi, täsmälleen samalla kurssilla kuin neljä vuotta sitten, tämä me jo osataan.
Ja bortsuhan on niin helppo ja maailman viisain koira ja vaikka mitä.
Ensimmäinen kerta oli aika pohjanoteeraus. Kumpikaan meistä ei oikein saanut Salsaa rentoutumaan ja motivoitumaan. Tuli se tuttu tunne jote niin monissa koiratreeneissä olen tuntenut, palava halu selittää kaikille että "kotona se jo osasi tämän". Myös yksi toinen tunne oli pinnalla, siihen liittyy koirannahkarukkaset muttei siitä sen enempää, se menee aina nopeasti ohi.
Toinen kerta meni jo paremmin. Miehen itseluottamus otti sen verran kolhuja että minä ohjasin koko tunnin. Salsa oli rennompi, hermostui vain hössäävistä lapinkoirista, joita kouluttajankin koirat ovat. Luoksetuloharjoitus jossa kaikki ohjaajat ovat koirineen ringissä ja vuorotellen jouksevat kehän ulkopuolella kutsuen koiriaan oli aika haastava. Sain pidellä omaani kaksin käsin ettei olisi lähtenyt muiden perään. Paimenkoirahan se on.
Nachollakin oli motivaatio vähän kateissa agitreeneissä.Monen treenin ajan suoritus huononi, minä hermostuin ja koira hermostui vielä enmmän. Treenit meni kentän ympäri haahuiluun, nuuskimiseen ja minä huudan vieressä pää punaisena. Kunnes tajusin ostaa uuden hasukan motivointipatukan, vinkuvan tietysti. Treenien vetäjä Heli keksi että palkkaisin koiran aina joka esteen jälkeen riehakkaalla leikillä. Sitten palkkion välejä pikkuhiljaa pidennettiin ja taas kulki treeni. Hyppytekniikkaa meidän pitää viel hioa. Nacho loikkii vieläkin kuin mikäkin aropupu, ponnistaa aivan liian kaukaa ja missaa esteen turhan usein. Hyppyihin kuluu myös paljon aikaa.
Mutta kuten aina, välillä otetaan takapakkia ja taas löydetään uusia uria ja uutta potkua treenaamiseen.