Salsan pentukurssin kaksi ensimmäistä kertaa on nyt takana. Kun viimeksi oltiin samassa hallissa minulla oli paljon vähemmän paineita. Nyt olen yhtä koiraa kokeneempi, täsmälleen samalla kurssilla kuin neljä vuotta sitten, tämä me jo osataan.
Ja bortsuhan on niin helppo ja maailman viisain koira ja vaikka mitä.
Ensimmäinen kerta oli aika pohjanoteeraus. Kumpikaan meistä ei oikein saanut Salsaa rentoutumaan ja motivoitumaan. Tuli se tuttu tunne jote niin monissa koiratreeneissä olen tuntenut, palava halu selittää kaikille että "kotona se jo osasi tämän". Myös yksi toinen tunne oli pinnalla, siihen liittyy koirannahkarukkaset muttei siitä sen enempää, se menee aina nopeasti ohi.
Toinen kerta meni jo paremmin. Miehen itseluottamus otti sen verran kolhuja että minä ohjasin koko tunnin. Salsa oli rennompi, hermostui vain hössäävistä lapinkoirista, joita kouluttajankin koirat ovat. Luoksetuloharjoitus jossa kaikki ohjaajat ovat koirineen ringissä ja vuorotellen jouksevat kehän ulkopuolella kutsuen koiriaan oli aika haastava. Sain pidellä omaani kaksin käsin ettei olisi lähtenyt muiden perään. Paimenkoirahan se on.
Nachollakin oli motivaatio vähän kateissa agitreeneissä.Monen treenin ajan suoritus huononi, minä hermostuin ja koira hermostui vielä enmmän. Treenit meni kentän ympäri haahuiluun, nuuskimiseen ja minä huudan vieressä pää punaisena. Kunnes tajusin ostaa uuden hasukan motivointipatukan, vinkuvan tietysti. Treenien vetäjä Heli keksi että palkkaisin koiran aina joka esteen jälkeen riehakkaalla leikillä. Sitten palkkion välejä pikkuhiljaa pidennettiin ja taas kulki treeni. Hyppytekniikkaa meidän pitää viel hioa. Nacho loikkii vieläkin kuin mikäkin aropupu, ponnistaa aivan liian kaukaa ja missaa esteen turhan usein. Hyppyihin kuluu myös paljon aikaa.
Mutta kuten aina, välillä otetaan takapakkia ja taas löydetään uusia uria ja uutta potkua treenaamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti