Tässä nykyisessä elämäntilanteessa on päiviä että koirat
saavat aika vähän aktiviteettia. Kuten tänään. Elävästi on jäänyt mieleen yksi jakso Modern
Family-sarjasta.
Perheen isä sanoo: ”äitinne on kuin bordercollie, hänen
täytyy juosta joka päivä, muuten hän tulee hulluksi”.
Millaista on kun ei pääse juoksemaan? Aamulla tiettävästi normilenkki, noin 20 minuuttia
hihnalenkkiä. Tiettävästi koska en itse ollut todistamassa duunireissun takia.
Kunhan tulevat, nuo ihanat kevään valoisat aamut, niin
koirat pääsee taas metsään vapaana rellestämään.
Keskipäivällä pihapisu. Neljän jälkeen taaperolenkki, puoli
tuntia, ehkä jopa kolme varttia ulkoilua, mutta taaperon tahtiin joten ei
pahemmin liikuntaa.
Illalla pihaulkoilua 10 minuuttia, keskenään riehumista.
Myöhemmin vielä iltapisu, pihalla.
Meneekö ne rikki? Eipä nuo nyt tavattoman kärsiviltä näytä.
Rumba ehkä reagoi jollakin tavalla jos tällaisia päiviä on monta peräkkäin. Se
keksii leikkiä melkein mistä vaan, spurttailee pihalla, nakertelee jotain
sopimatonta aikansa kuluksi. Salsan arkikäytöksestä ei huomaa mitään. Mutta
juoksulenkillä tai treeneissä se vetää karseita kierroksia. Mutta ei, rikki ne
ei missään tapauksessa mene. Bordercolliehan on nimenomaan tehty siihen että
sitä voi rasittaa kovalla työllä pitkiä jaksoja ja sitten se lepäilee viikko ja
kuukausi tolkulla, liikkuen vain sen minimin mitä on pakko. Enemmän sen
terrieläimen pää hajoilee jos se ei saa suorittaa päivittäisin rutiinejaan
juuri samoihin kellonaikoihin.
Tällä viikolla Rumba vihdoin lonkka- selkä- ja
kyynärkuvattiin. Tuloksista seuraava postaus, kunhan ensin vahvistavat Kenneliitossa.
