sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Treeniätreeniä

Vihdoin viime viikolla päästiin takaisin treenaamisen makuun, palasimme lomalta, koirat ja ihmiset rentoutuneina. Meillä meni reissu hyvin ja koirat olivat käyttäytyneet siedettävästi hoitopaikassa. Heti tiistaina oli Salsan pentukurssi. Tultiin kauhealla metelillä paikalle, Salsan ääni oli madaltunut kahdessa viikossa ja sen haukku kuullostaa jo aivan ison koiran haukulta. Varokaa vaan rosvot meidän pihalle tulemasta. Onneksi S rauhoittui pian ja keskittyi mukavasti koko tunnin ajan. otetaan edelleen jatkuvasti taukoa ja leikitään että treeni pysyisi hauskana.
Lopussa tosin sattui harmittava juttu. F oli jo tullut paikalle, Salsan oli irti ja leikittiin vetoleikkiä kun muut vielä treenasivat luoksetuloa sivummalla. Yhtäkkiä S pikaisee pienemmän bortsupennun perään kuin raketti. Ei käynyt kuinkaan, Salsa vain luulin juoksemisen kivaksi leikiksi ja halusi mukaan.
Keskiviikkona sitten heti perään agitreeneihin Nummelaan. Salsa aloitti agiuransa vahvasti, heti putkeen, joku ystävällinen oli jättänyt nameja sinne. Kentälle oli tullut uudet mielenkiintoiset kujakepit joita päästään vähän myöhemmin testaamaan. Lisäksi tehtiin, tai tekivät, isäntä ohjaa, pöytää, aitoja ilman rimoja ja aidan siivekkeen takaakiertoa. Salsan alkeisryhmässä oli kaksi syötävän söpöä russelia ja iso musta seropi veteraani joka vähän pelotti S:ää mutta oli onneksi erittäin ystävällismieleinen. ryhmään liittyi myös suursnautseripentu, uros ja aika iso. Vaikuttavia otuksia...
Nachon treeneissä palauteltiin ensin mieleen keinua, alkuun meni hyvin mutta sitten kun en ollut tarkkana hyppäsi mokoma kesken alas. Sitä täytyy siis treenata että koira muistaa miten keinu "kaadetaan" itse. Sitten tehtiin lyhyttä radanpätkää jossa ohjaaja keskeltä hyppyyttää koiraa. Ohjasin hitaasti ja epätarkasti ja Nacho vähän turhautui. Haukkuminen saadaan varmaan pois sillä että olen itse tarpeeksi nopea niin koira ei ehdi haukkumaan. Itsenäisesti tehtiin myös, puomikontaktia ja vähän keppejä. Nekin pitäisi saada hauskemmiksi että koira keskittyisi paremmin, kun se ne kyllä periaatteessa osaa muttei jaksa aina tehdä huolella.
Pääsiästä vietettiin sukuloiden Padasjoen suunnalla. Ihanat ilmat ja mahtavat lenkkimaastot, elukat juoksivat sydämensä kyllyydestä metsässä. Mikään ei tee emäntää iloisemmaksi kun tyytyväisenä vapaana kirmaavat koirat.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Lomailua

Herra Nacho Napeli-Nappisilmä ja Neiti Salsa Sapelihammas (no ei enää niin paljon kun kaikki hampaat on nyt vaihtuneet) lähtivät eilen etelän lomalle, Suomen Teneriffalle Hankoon. Nyt pidetään peukkuja että hoitavat homman kunnialla kotiin, koirat nimittäin, että hoitajat ottaa ne uudemmankin kerran. Nacho on tietenkin kokenut kyläilijä mutta Salsa on enimmäkseen ollut vaan kotona maaseudulla. Hanko on sentään taajama ja majapaikka on kerrostalossa. No, pitkiä lenkkejä on ainakin tiedossa ja seuraa, sekä ihmis että kissa, riittämiin.
Huomenna myös kaksijalkaiset suuntaavat eteläisemille leveysasteille, vihdoinkin.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Miten koiranpentu väsytetään?

Tunnen aina huonoa omaatuntoa jos muutamaan päivään en ole tarjonnut koirille tarpeeksi virikkeitä, pitkiä lenkkejä JA puuhastelua/treeniä/leikkiä. Olen viimeiset kaksi viikkoa potenut vuosituhanen pahinta flunssaa, monta päivää on mennyt ihan punkan pohjalla. Isäntä on tietenkin hoitanut koirat, ja mallikkaasti hoitaakin mutta mieli on paha kun en ole itse jaksanut mitään niiden kanssa tehdä.
Mikään ei ole sen parempi kun pitkän lenkin tai tehokkaan treenin jälkeen reporankkana jaloissa makaava koira.
Pentu on suht helppo vielä väsyttää. Tehtiin ensin Salsan kanssa kevyttä aivojumppaa ja sivulle sekä eteentulo treeniä. Sitten ruoka ja ulos metsälenkille, hihnassa, kun en ihan tällä hetkellä luota neidin luoksetuloon. Lähimetikössä vielä hanki kantaa ja oli paljon kiinnostavia pupun jälkiä, ja papanoita, nam! Sitten vielä pihahommia ja Nachon kanssa leikkimistä. Salsa on jo huomattavasti nopeampi mutta väsyy muutaman spurtin jälkeen. On hauska huomata että koirat vaihtelevat "jahtaajan" ja "jahdattavan" rooleja, eikä kumpikaan ole pahasti alakynnessä. Nacho pitää kyllä kovaa meteliä, naapurit saattaa ajatella että se kiduttaa Salsaa, tai Salsa sitä. Mutta sellasia ne terrierit nyt vaan on. Agility treeneissäkin saan välillä kummastuneita katseita ns. rauhallisten rotujen omistajilta kun Nacho huutaa kun syötävä lelua "tappaessaan". Yritä siinä sitten selittää että se on terrieri, se syttyy tähän juttuun ja se on sen mielestä kivaa.
Takaisin asiaan, koko iltapäivän puuhasteltuamme - mission accomplished. Väsynyt koiranpentu on paras, ja onnellisin, koiranpentu.