Tunnen aina huonoa omaatuntoa jos muutamaan päivään en ole tarjonnut koirille tarpeeksi virikkeitä, pitkiä lenkkejä JA puuhastelua/treeniä/leikkiä. Olen viimeiset kaksi viikkoa potenut vuosituhanen pahinta flunssaa, monta päivää on mennyt ihan punkan pohjalla. Isäntä on tietenkin hoitanut koirat, ja mallikkaasti hoitaakin mutta mieli on paha kun en ole itse jaksanut mitään niiden kanssa tehdä.
Mikään ei ole sen parempi kun pitkän lenkin tai tehokkaan treenin jälkeen reporankkana jaloissa makaava koira.
Pentu on suht helppo vielä väsyttää. Tehtiin ensin Salsan kanssa kevyttä aivojumppaa ja sivulle sekä eteentulo treeniä. Sitten ruoka ja ulos metsälenkille, hihnassa, kun en ihan tällä hetkellä luota neidin luoksetuloon. Lähimetikössä vielä hanki kantaa ja oli paljon kiinnostavia pupun jälkiä, ja papanoita, nam! Sitten vielä pihahommia ja Nachon kanssa leikkimistä. Salsa on jo huomattavasti nopeampi mutta väsyy muutaman spurtin jälkeen. On hauska huomata että koirat vaihtelevat "jahtaajan" ja "jahdattavan" rooleja, eikä kumpikaan ole pahasti alakynnessä. Nacho pitää kyllä kovaa meteliä, naapurit saattaa ajatella että se kiduttaa Salsaa, tai Salsa sitä. Mutta sellasia ne terrierit nyt vaan on. Agility treeneissäkin saan välillä kummastuneita katseita ns. rauhallisten rotujen omistajilta kun Nacho huutaa kun syötävä lelua "tappaessaan". Yritä siinä sitten selittää että se on terrieri, se syttyy tähän juttuun ja se on sen mielestä kivaa.
Takaisin asiaan, koko iltapäivän puuhasteltuamme - mission accomplished. Väsynyt koiranpentu on paras, ja onnellisin, koiranpentu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti