Treenitön tammikuu

Aikaslailla matalalentoa ollaan menty koko tammikuu, ei mihinkään olla keskitytty silleen kunnolla, kelitkin on ollet kylmiä ja liukkaita, lenkit lyhyitä ja valivali... Salsan takapäänkäyttö ei ole kummemmaksi muuttunut, epäpuhtaasti se edelleen laukkaa ajoittain. Asiaa on tutkittu, ihan huippuammattliasten toimesta, koira on kuvattu edestä ja takaa, kopeloittu ja liikutettu, missä ei mitään vikaa. Jumeja kyllä löytyy ja niitä on fyssarilla hoidettu. Treenirintamalla siis hiljaista. Nacho on käynyt aksailemassa ja kun tajusin (taas uudestaan) että pitää myös viikolla treenien välissä tehdä senkin kanssa vähän juttuja, ihan vaan leikkiä ja temppuja ja malttia - ihme ja kumma koira toimii paremmin treeneissä! Hei haloo... Sille kerääntyi niin kamalat paineet että keitti monesti yli aksakentällä. Koira sinkoili sinne tänne, ja kun se on vielä niin pieni ja nopee niin olen valmiiksi jo hätää kärsimässä. Salsalla olisi kovat menohalut, onhan se onneksi itse rauhallisuus sisätiloissa mutta ulkosalla alkaa jo näkyä merkkejä treenaamattomuuden lieveilmiöistä. Mukamas hihnassa pitäisi aina kulkea, fyssarin suosituksesta, ja kun vähänkin pääsee irti painetaan niin tuhatta ja sataa. Mutta onneksi Salsa on nykyään itse kiltteys ja helppous. Hermot sillä on niin hyvät että pää tuskin hajoaa vaikka mentäisiin näin pidemmänkin aikaa. Säälittää vaan pikku-otus kun hän yrittää niin miellyttää ja keksiä miten minua saisi motivoitua tekemään jotain treeniä. Jos vaikka tässä nyt vähän seuraan? Tai tuon tämän sukan, eiku tämän tohvelin? Osaan mennä maahan, ja pakittaa, osaan pyöriä ympäri. Ja mitä meidän omaehtoinen pieni koira eniten inhoaa on että hänet nostetaan autoon. NOSTETAAN. Kuin joku pentu! Meillä on tämmöinen hauska leikki:ollaan lähdössä johonkin, meiltä lähdetään meilkein joka paikkaan autolla. Salsa jää pihalle, portti on auki, minä kutsun, avaan takakontin yläosan, yritän blokata koiraa hyppäämästä, Salsa kiertää ja sujahtaa autoon noin 40 cm korkeammalta kuin tavallisesti kontin alaosan yli, menee kontin takaosaan ja katsoon minua päättäväisesti - ei tarvitse nostaa, kiitos vaan, minun fysiikassa ei ole mitään vikaa. Yritä siinä sitten lepuuttaa ja kuntouttaa... Ollaan me jotain pientä toki tehty, viime viikolla vähän enemmänkin kun ei lepo minusta alkanut tuottaa mitään tulosta. Tunnaria ollaa jankattu, ei edisty. Ruutua kans, joku pieni lamppu on saattanut syttyä, ehtii vielä sammua ennekun seuraavan kerran ehditään treenaamaan. Viime perjantaina oltiin Suski Korrin koulutuksessa, tekemässä PK-tottiksen jääviä. Vähän kouluttaja katsoi pitkään kun sanoin että istua se ei vielä osaa. "Kuinka vanha se on?" Eiku siis että istumista jäävänä liikkeenä ei olla kauheesti tehty kun se sekottaa jo seisomisen ja maahanmenon. Täytyy kai ottaa ennakoivat merkit ihan tosissaan käyttöön. Maahanmeno me jo osataan.

Seisomisen pysähtymisestä saatiin kiitosta, oli kuulemma tosi nopee ja täpäkkä. Vähänkö olin iloinen, hiipparointi on siis lopullisesti (toim. huom. älä koskaan käytä tätä ilmausta koirankoulutuksessa!) historiaa.

Anna nami! Kuvista suurkiitos Tuija Hurmekoskelle ***************** Siinä tammikuu lyhykäisyydessään. Nacho jäi viikonloppuna Hankoon hoitoon. Salsa pääsee Jaanan ja Mika, sekä ennen kaikkea Rassen hellään huomaan keskiviikkona. Ja nämä ihmistyypit suuntaa muille maille vierahille!