Käytiin auringosta nauttimassa toisessa "kotimaassamme" Meksikossa. Ihanat kaksi viikkoa kuten arvata saattaa.
Olen reissuilla aikamoinen koirabongailija, F välillä vähän hermostuu minun "kato mikä koira" jankutukseen.
Yhden puhdasrotuisen bortsun bongasin, yritin omistajien kanssa juttusille muttei löytynyt yhteistä kieltä, kyseessä oli ranskalainen perhe joka ei puhunut englantia eikä espanjaa, vähäisetkin ranskantaidot meni yllättävässä tilanteessa aivan lukkoon. Pyysin lupaa kuvata koiran ja sönkötin jotain "mua aussi border collie...". Jep jep. Koira oli nätti, aika iso narttu. Kulki vapaana omistajan perässä ja näytti olevan aika alistettu, pelokas. Mutta kun omistaja antoi luvan antautui rapsutettavaksi ja oikein nautti hellittelystä.
Muutaman muunkin koiran kimppuun hyökkäsin.
Rannalla näin tämän upean doberman uroksen. Todella ihmisystävällinen ja kaunis koira, harmi vaan nuo typistetyt korvat ja häntä.
Koira oli kahden nuoren pojan seurassa. Kun kysyin lupaa kuvata ja pojat toivoivat että kuvaisin mielummin heitä. Kiva kun eivät ainakaan ihan mummona pitäneet.
Paikalle pyyhälsi hetkeä myöhemmin ihan yksin tämä komea alkuasukas - oikea meksikon karvaton koirako? Hilpeä veikko tarkasti dobermannin (joka oli onneksi kiinni, uroksia molemmat) ja jatkoi kiireesti matkaa, places to go, dogs to meet.
Yhtenä iltapäivänä makoilimme rannalla auringon jo laskiessa. Viereinen seurue oli kolme italialaista tyttöä jotka puhelivat kovaan ääneen, kiinnitin heihin huomiota kun kuulin koiranpennun vinkunaa. Tytöillä oli kaksi pientä vaaleaa pentua syleissään.
Vähän kauempana seisoi meksikolainen nainen pienen tytön kanssa. Aikansa leikittyään pentujen kanssa tytöt kutsuivat naisen luokseen, kysyivät lahjoittaako hän toisen pennuista heille, valitsivat toisen pennuista ja lähtivät naisen perässä rannalta.
Elävien eläinten kauppaaminen kaduilla ja rannoilla on ankarasti kielletty Meksikossa. Luulen kuitenkin että tässäkin tapauksessa nainen sai rahaa vaikka kovaan ääneen lahjoittamisesta puhuttiinkin.
Playa del Carmenin rannoille ei muuten saa tuoda koiria, mutta nyt on kyseessä Meksiko, sääntöjä voi vähän kiertää. Toisena päivänä näin lapsikatraan roikottavan pentua rannalla. Meni lähemmäksi ja kun lapset laskivat koiran maahan menin heidän luokseen ja nostin pennun syllini. Pyysin että lapset nostaisivat pentua varoen ettei sitä satu. Kysyin pennun nimeä, ja vanhin tyttö kertoi sen olevan Medusa. Kerroin että minulla on kotona kaksi koiraa joiden nimet on Nacho ja Salsa. Lapset eivät pelästykseltään saaneet sanaa suustaan. Varmaan heistä oli outoa että vaalea turisti tulee juttelemaan. Ehkä vanhemmat ovat puhuneet pahaa turisteista tai kieltäneet juttelemasta vieraille. Päästin lapset pälkähästä ja jäin toivomaan että heille jäi edes pieni kipinä siitä että koiria ja eläimiä yleensä pitää kohdella varoen ja arvostavasti.
.jpg)
Suurimman vaikutuksen minuun teki koira josta en saanut kuvaa napattua. Huomasin koiran kadulla matkalla ravintolaan vähän kaupungin laidalla. Selvästi katukoira, laiha ja turkki huonossa kunnossa. Koira oli vaalea, kuin kultaisen noutajan pienoismalli, ja erittäin ilmeikkäät tummat silmät. Kun astuimme ravintolasta ulos sama koira istui ulkopuolella. Terassilla istuvat vanhemmat naiset olivat syöttäneet sitä. Istuimme hetkeksi ravintolan ulkopuolella penkilläja juttelimme naisten kanssa. Koira hakeutui seuraamme ja sen silmien surumielinen ilme jäi lähtemättömästi mieleen. Mutta siinä koirassa oli jotain, sain käyttää kaiken tahdon voimani etten vienyt sitä hotellille, pessyt ja syöttänyt, alkanut järjestelemään sen tuomista Suomeen. Jos kohtaaminen olisi tapahtunut alkulomasta olisi saattanut jopa tehdä sen. Tiedän - on naivia ajatella lähtevänsä matkalle ja alkavansa pelastaa katukoiria. Tuskin se edes olisi sopeutunut tänne kylmään ja pimeään, saati sitten tähän kontroloituun elämään. Ja yksi mikä on varmaa on että Salsa olisi taatusti vihannut sitä.
Monet amerikkalaiset turistit näyttivät tuoneen koiransa mukanansa. Playa del Carmenin turistikoirien elämä oli leppoisaa, pitkiä lenkkejä rantabulevardilla aamuisin ja illalla auringon laskettua, päivät loikoilua ilmastoiduissa huoneistoissa tai varjoisilla pihoilla.
Meidän loma oli erittäin leppoisa, aikaa oli jopa pitkästymiseen asti, ja lopulta oli mukava palata kotiin, ja omien karvakuonojen luokse. Tällä viikolla ollaan aloitettu paluu arkeen agitreeneissä ja tokon omatoimivuorolla. Motivaatiot oli ainakin kohdillaan sekä koirilla että ohjaajilla pitkän tauon jälkeen.
Toim huom - lisään kuvat koirista myöhemmin
Muutaman muunkin koiran kimppuun hyökkäsin.
Rannalla näin tämän upean doberman uroksen. Todella ihmisystävällinen ja kaunis koira, harmi vaan nuo typistetyt korvat ja häntä.
Koira oli kahden nuoren pojan seurassa. Kun kysyin lupaa kuvata ja pojat toivoivat että kuvaisin mielummin heitä. Kiva kun eivät ainakaan ihan mummona pitäneet.
Paikalle pyyhälsi hetkeä myöhemmin ihan yksin tämä komea alkuasukas - oikea meksikon karvaton koirako? Hilpeä veikko tarkasti dobermannin (joka oli onneksi kiinni, uroksia molemmat) ja jatkoi kiireesti matkaa, places to go, dogs to meet.
Yhtenä iltapäivänä makoilimme rannalla auringon jo laskiessa. Viereinen seurue oli kolme italialaista tyttöä jotka puhelivat kovaan ääneen, kiinnitin heihin huomiota kun kuulin koiranpennun vinkunaa. Tytöillä oli kaksi pientä vaaleaa pentua syleissään.
Vähän kauempana seisoi meksikolainen nainen pienen tytön kanssa. Aikansa leikittyään pentujen kanssa tytöt kutsuivat naisen luokseen, kysyivät lahjoittaako hän toisen pennuista heille, valitsivat toisen pennuista ja lähtivät naisen perässä rannalta.
Elävien eläinten kauppaaminen kaduilla ja rannoilla on ankarasti kielletty Meksikossa. Luulen kuitenkin että tässäkin tapauksessa nainen sai rahaa vaikka kovaan ääneen lahjoittamisesta puhuttiinkin.
Playa del Carmenin rannoille ei muuten saa tuoda koiria, mutta nyt on kyseessä Meksiko, sääntöjä voi vähän kiertää. Toisena päivänä näin lapsikatraan roikottavan pentua rannalla. Meni lähemmäksi ja kun lapset laskivat koiran maahan menin heidän luokseen ja nostin pennun syllini. Pyysin että lapset nostaisivat pentua varoen ettei sitä satu. Kysyin pennun nimeä, ja vanhin tyttö kertoi sen olevan Medusa. Kerroin että minulla on kotona kaksi koiraa joiden nimet on Nacho ja Salsa. Lapset eivät pelästykseltään saaneet sanaa suustaan. Varmaan heistä oli outoa että vaalea turisti tulee juttelemaan. Ehkä vanhemmat ovat puhuneet pahaa turisteista tai kieltäneet juttelemasta vieraille. Päästin lapset pälkähästä ja jäin toivomaan että heille jäi edes pieni kipinä siitä että koiria ja eläimiä yleensä pitää kohdella varoen ja arvostavasti.
.jpg)
Suurimman vaikutuksen minuun teki koira josta en saanut kuvaa napattua. Huomasin koiran kadulla matkalla ravintolaan vähän kaupungin laidalla. Selvästi katukoira, laiha ja turkki huonossa kunnossa. Koira oli vaalea, kuin kultaisen noutajan pienoismalli, ja erittäin ilmeikkäät tummat silmät. Kun astuimme ravintolasta ulos sama koira istui ulkopuolella. Terassilla istuvat vanhemmat naiset olivat syöttäneet sitä. Istuimme hetkeksi ravintolan ulkopuolella penkilläja juttelimme naisten kanssa. Koira hakeutui seuraamme ja sen silmien surumielinen ilme jäi lähtemättömästi mieleen. Mutta siinä koirassa oli jotain, sain käyttää kaiken tahdon voimani etten vienyt sitä hotellille, pessyt ja syöttänyt, alkanut järjestelemään sen tuomista Suomeen. Jos kohtaaminen olisi tapahtunut alkulomasta olisi saattanut jopa tehdä sen. Tiedän - on naivia ajatella lähtevänsä matkalle ja alkavansa pelastaa katukoiria. Tuskin se edes olisi sopeutunut tänne kylmään ja pimeään, saati sitten tähän kontroloituun elämään. Ja yksi mikä on varmaa on että Salsa olisi taatusti vihannut sitä.
Monet amerikkalaiset turistit näyttivät tuoneen koiransa mukanansa. Playa del Carmenin turistikoirien elämä oli leppoisaa, pitkiä lenkkejä rantabulevardilla aamuisin ja illalla auringon laskettua, päivät loikoilua ilmastoiduissa huoneistoissa tai varjoisilla pihoilla.
Meidän loma oli erittäin leppoisa, aikaa oli jopa pitkästymiseen asti, ja lopulta oli mukava palata kotiin, ja omien karvakuonojen luokse. Tällä viikolla ollaan aloitettu paluu arkeen agitreeneissä ja tokon omatoimivuorolla. Motivaatiot oli ainakin kohdillaan sekä koirilla että ohjaajilla pitkän tauon jälkeen.
Toim huom - lisään kuvat koirista myöhemmin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti