maanantai 4. toukokuuta 2015

Tokokoe 3.5.2015 - eilisen analyysi

Eli arvotaan kootut selitykset.
Aikamoista matalalentoahan se oli. Kaikki meni valmistautumisessa oikeastaan pieleen.

Treenaamattomuus
Viime kokeen jälkeen ei olla oikeastaan ehditty treenailemaan ja sitten juoksun takia tuli ihan täystaukoa. Se ei haittaa muita liikkeitä juurikaan mutta ne epävarmat ruutu ja tunnari kärsi siitä. No, sitten paniikissa yritin viime viikolla pelastaa mitä pelastettavissa oli, treenasin kolme kertaa. aina vaan meni huonommin ja huonommin.

Juoksu ja valeraskaus
Salsa on juoksuista than down, kotona kulkee lelu suussa ja vinkuu. Sitten kun treenataan tai tehdään jotain kivaa niin kierrokset nousee ihan nollasta sataan sekunnissa. Vireen hallinta hankalaa. Pienestäkin huomautuksesta menee taas ihan maihin. Ja huomautettavaahan löytyy kun tyyppi soheltaa ihan omiaan, ei tee mitään tarkasti.

Kiireaamu
Ihan viime minuuteille oli epävarmaa päästäisiinkö ylipäätään lähtemään kokeeseen. Freddelle tuli VPK keikka aamulla ja siitä ei aina tiedä milloin ne loppuu. Ja kun muutenkin jännitän niin olin sitten kotona ihan hermona, vauva huutaa, minä tiuskin koirille, ei ehditty aamulenkille - jep, valmis paketti.

Kisapaikalla ei sitten oikeastaan enää jännittänyt, kaunis ilma, paljon tuttuja, ihan hyvä fiilis.

Paikkamakuu - 10 - Salsa ihan sfinksinä, tosin nihkeästi meni maahan, vähän taas pelotti vieraat koirat ympärillä. Onneksi molemmilla sivuilla kilttejä pikku bortsuja.

Tunnari - 0 eka liike, ja eipä sitten sujunut ollenkaan. Salsa oli vaan tosi epävarma, vilkuili liikkuria, otti useaman kapulan suuhun. Jouduin kutsumaan sen luokse, ja tiesihän se että väärin meni vaikken yhtään torunut. Tästä jäi sitten huono fiilis muihin liikkeisiin Salsalle vaikka yritin kovasti olla iloinen. Pitäisi päästä tekemään liikkuroituna, paljon.

Muiden liikkeiden järjestystä en oikein muista.

Seuraaminen - 7, ihme että saatiibn edes tuo. Alussa jäi istumaan, jätätti, edisti, äänteli, hakahteli jopa. Kiesus mitä kuraa.

Istuminen 9 - seuruu ei ollut mitään huippua mutta muuten tämä liike toimii nyt.

Luoksetulo 7,5, valui seisomisessa kohtuuttoman paljon. Maahanmeno vaihteeksi ok. Laukantapaisella kaikki välit.

Ruutu 0 - luulen että Salsa ei nähnyt ruutua, ja tämä menee siis keskittymättömyyden piikkiin. Normaalisti se aika hyvin osaa jo juosta suoraan. Hyppyeste oli kehässä ja Salsa lähti kaartaamaan sinne. Jouduin karjaisemaan ettei mene olus kehästä kun näki noutokapulat. Yritin käskyttää ja käväisi se siellä ruudussa mutt nyt uusi juttu on että sinne ei voi jäädä makaamaan kun minä kävelen kohti. Hirveet paineet... just.

Hyppynouto 8 - tässäkin taisin tulla ääntelyä siksi huonot pisteet. Luovutus parempi kuin viimeksi kokeessa.

Metalli 9 - Salsan lemppari, parempi luovutus kuin viimeksi. En ymmärrä miten paineistuneisuus ei näkynyt tässä enemmän. Kai liike sitten on sen verran varma.

Kaukot 9 - paremmat kuin viimeksi, liikkui puoli koiran mittaa mutta teki kaikki vaihdot teknisesti aika nätisti.

Kokonaisvaikutus 8 - saatiin säälipisteitä, tai sitten tähän vaikutti minun iloisuus. Viimeksi saatiin 7 ja teki minusta yleisesti ottaen nätimmin. Tällä kertaa oli paljon enemmän ääntelyä.

Yhteensä 203, 3. tulos.

Summasummarum - kannattiko lähteä vaikka oli tiedossa että ei tule menemään hyvin? Tekikö palkaton treeni enemmän hallaa kuin hyötyä? Itse en osaa vastata, olen vähän kahden vaiheilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti