Tärkeitä virstanpylväitä Salsan elämässä tällä viikolla. Pentu sai ensimmäiset rokotukset ja kävi siis ensimmäistä kertaa eläinlääkärillä. Säkäkorkeudessa Salsa meni Nachon ohi myös tällä viikolla, aina välillä olen niitä vertaillut ja nyt se on ryökäle kasvanut sen verran. Nachon säkä on n. 36 cm. Valtasuhteet koirien kesken ovat joka päivä testissä, ensi vaikutti siltä että nacho päästää pennun ihan niskan päälle, Salsan sai ratsastaa, vallata Nachon pesän ja repiä sitä partakarvoista tuntikausia. Mutta nyt pentu on vissin kasvanut sen verran että se pitää alkaa ottaa vakavasti tuumaa Nacho. Parhaillaan tätä kirjottaessa on menossa seuraavanlainen titaanien taisto; ostin kaupasta puruluita, ei siis oikeita luita vaan niitä valkoisia nahkasta tentyjä, ja annoin molemmille omansa. Nacho syö luuta hetken, lopettaa itten ja alkaa tuijottaa Salsaa, sitten se nousee murisee hieman ja menee ottamaan pennun luun. Ja hetken päästä sama uudestaan.
Sisäsiisteyden kanssa meillä on hieman haasteita, täytyy itse ryhdistäytyä. Kirjoittamisen hetkellä ollaan oltu vajaa vuorokausi ilman sisäpissiä, eli se on mahdollista kunhan ramppaa ulkona ahkerasti. Käytiin tässä välillä ulkona ja sinä aikana ovatkin molemmat luut muuttuneet pysyvästi Nachon omiksi. Seurailen tilannetta ja puutuun koirien väleihin vasta jo tulee selvää riitaa. Luonnollisesti vanhemman koiran pitäisi olla puoli askelmaa korkeamalla arvoasteikossa.
Nachon kanssa vedettiin reippaat agilitytreenit aamulla, monet taidot on kyllä ruostuneet mutta koira syttyy kivasti mikä onkin minun mielestä pääasia. Hauskaa pitää olla.
Autoilu sujuu Salsalta jo paremmin ja on ollut lyhyitä aikoja autossa yksinkin. Katselin Prisman parkissa että aika monessa autossa oli koira odottamassa. Jotkut räkyttivät vimmatusti, toiset katselivat rauhallisesti ohikulkijoita ja osa varmasti nukkui boxeissaan kuin ei mitään. Nacho on tosi autoilija, mielellään aina hyppää autoon eikä valita, tärkeintä että pääsee mukaan. Toivon todella että Salsa kasvaa samanlaiseksi.
Sauna taitaa olla lämmin, vinkkaan pojille että mennään saunomaan, Nachon lempipuuhaa. Salsa ei ole vielä ymmärtänyt kuuman huoneen hienoutta mutta tulee usein ottamaan suihkun lopuksi. Ei näytä pelkäävän vettä, hauska nähdä tuleeko siitä innokas uimari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti