Otin Salsan mukaan viikonlopun ratsastusleirille ja mukavasti meni. Hevosia kohtaan koira tuntuisi osoittavan lievää kiinnostusta ja asiaankuuluvaa kunnioitusta. Tallin koirat olivat hauskoja leikkikavereita.
Tilalla oli myös lampaita. Ja mitä tekee lammaskoira? Nostaa kauhean metelin tietenkin, en tiedä mitä oikein odotin. Että se hyppää aitaukseen ja hakee lampaat eteeni, keritsee ne ja opettaa ne antamaan tassua. Jännittää jo valmiiksi ensimmäinen paimennuskokeilu.
Harras toiveeni on että saan Salsasta toistekin seuraa tallille, ja lopulta maastolenkeillekin kunhan pikku hiljaa totutellaa hevosiin ja tallin sääntöihin ihan kunnolla. Leirielämä oli varmasti kaikinpuolin terveellistä toimintaa pennulle, ja väsyneinä kotiuduttiin sunnuntai-iltana.
Omat ratsastukset meni aikalailla nappiin, Billnäsin ratsastuskoululla on hyviä hevosia sikäli mikäli minä mitään ymmärrän. Mutta seuraavan kerran varmistan että ryhmät ovat vain aikuisille. Lapset on kivoja ja heidän pitää saada harjoitella. Mutten kestä enää yhtään shettiksellä alaviistosta lähestyvää pientä ponityttöä näkökentässäni enkä ratsastuskentälläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti