lauantai 28. helmikuuta 2015

Vekoran tokokoe 28.2.2015

Käytiin sitten kokeilemassa, kyllä taas jännitti. Miksi ihmispolon täytyy laittaa itsensä tilanteisiin jotka ovat selvästi epämielyttäviä. Mikä idea siinä niinkun on?

Yleisesti ottaen oli tyytyväinen Salsan tekemiseen. Vire ei ole enää ongelmaa, paitsi ehkä hieman kääteisesti. Seuraamisessa tulee turhautumista ja piipitystä lopussa.

Tuomarina iki-ihana Harri Laisi.

Paikkamakuu 10 - tähän olen tyytyväinen koska molemmilla puolilla oli aika rauhattomat koirat jotka eivät saaneet täysiä pisteitä, vähän jännitti olla 4 min piilossa.

Seuraaminen 8. Muuten tosi hyvä mutta se piipitys. Tulee joskus puolivälin jälkeen ja sitä on kyllä tosi vaikea treenata pois. Paikka ja perusasennot oli minusta tosi hyvät.

Istuminen 10 - ihme ja kumma tämä vielä kenraaleissa epävarma liike muistuikin nyt sitten mieliin.
Tein kyllä pienen vartaloavun, tahallaan tai tahattomasti, kun olin niin epävarma liikkeestä.

Luoksetulo 7,5 - Maahanmenoon tuplakäsky, olisi pitänyt karjaista ponnekkaammin.

Ruutu 9 - Salsa ei heti nähnyt ruutua mutta löytyihän se sitten nopeasti ja liike muuten ok.

Hyppynouto 8 - harmillista, Salsa jäi luovutusasennossa kauas, ei varmaan olisi pitänyt ottaa sitä suurinta kapulaa.

Metalli 9 - Tässä luovutusasento ei ollut ihan niin väljä mutta hieman, ja vähän vinokin.

Tunnari 0 - Salsa lähti hyvin ja haisteli kaikki kapulat ja minusta tunnisti oman. Sitten tuli epävarmuus, se haisteli lattiaa aika kauan ja joudun antamaan lisäkäskyn. Sitten se otti oman mutta jäi seisomaan ja kutusin siten. Tiesin että liike nollaantuu joka tapauksessa niin oli parempi vähän vahvistaa Salsan fiilistä kuin olla ihan suolapatsaana. Kokeenomaisia on tehty ihan liian vähän.

Kaukot 7,5  - yksi maahanmeno jäi tekemättä. Pitää treenata tätäkin kokeenomaisesti tarpeeksi pitkältä matkalta, olen tehnyt ehkä neljästä metristä ja matka on kokeessa 10 m.

Kokonaisvaikutus 7 - vain, epistä! Meillä oli tosi kivaa, mutta tuomari rokotti näinkin paljon seuraamisen ääntelystä. Muissa liikkeissä ei ääniä tullut.

Kokeen jälkeen olo oli helpottunut, sitten tyytyväinen ja lopulta iski pieni harmitus. Jos tunnarista olisi tullu 5 se olisi ollut ykköstulos. Sijoitus oli 4/6, samoilla pisteillä kolmosen kanssa. Turha jossitella, eiku reenaamaan.





1 kommentti:

  1. Hyvä tuloshan tuo on! :) En tiedä lohduttaako, mutta tiedän kyllä, että vastaavalla toiminnalla on koira saanut sen vitosenkin liikkeestä löysemmältä (tai siis super-löysältä) tuomarilta.. Mutta leuka pystyyn ja uutta matoa koukkuun! :) Pääasia, että vire oli hyvä. Mehän voivoteltiin Jerikon kanssa tosi pitkään, kun Ukon tulo taloon teki ihan älyttömän epävarmuuden Jerikolle.. :/

    VastaaPoista