Seinille hyppijä ja muu lauma

Koko alkuvuosi on ollut matalalentoa, jatkuva sairauskierre rasittaa jo pääkoppaakin. Siis minun.

Koirat on olleet terveinä.  Mutta perheen ihmisjäsenet ovat olleet yhtäaikaa ja vuorotellen ihan kanveesissa yhteensä kahdeksan viikkoa.

Liikkumattomuus on tälläiselle rauhattomalle ihmiselle myrkkyä. Välillä tulee ihan epätoivoinen olo, pääsis jo kunnon lenkille! En edes tarvitse hikiliikuntaa niin paljon kuin pitkiä kävelyjä koirien kanssa. Ja treenaushetkiä, pihatokoa ja metsäaksaa. Ne on sitä parasta omaa aikaa ja elämäni henkireikä, paras mielenterveyshoitaja.

Koirat on jaksaneet tätä treenaamattomuutta edelleen hyvin, peruslenkit on kuitenkin hoituneet kiitos apujoukkojen ja loistavien lenkkimaastojen ihan tässä nurkan takana - ei tarvi montaa metriä kävellä niin tyypit voi posottaa tuhatta ja sataa ja kyllä pihallakin mahtuu temeltämään. Rumba ainakin kaipaa vapaana riehumista hetken aikaa joka päivä.

Rumba Espoonlahden rannassa helmikuussa 2016

Salsa tekee juoksua ja on herkillä, mikä aiheuttaa entistä enemmän inhotusta lasta kohtaan. Poika on äänekäs ja aktiivinen ja saattaa hyökätä yht'äkkiä koiraa kohti kirkuen. Ymmärrän kyllä ettei se ole mukavaa. Salsa murahtaa ja lähtee kyllä pois, mutta vähän varovaisempia ollaan oltu. Rumbakin kyllä väistää pikku takiaista mutta ei reagoi samalla tavalla ahdistumalla kuin Salsa. Minusta tuntuu, jä tämä on ehkä koira ylianalysointia, että Salsa tietää kuinkan tärkeä lapsi on meille joten se haluasi kovasti olla myös lapsen lähellä muttei sitten yhtään tykkää lääppimisestä, eikä varsinkaan turkista repimisestä ja halimisyrityksistä. Se on kovin omaehtoinen. Ja tietenkin jonkun verran mustis varsinkin minusta. Mutta uskon että tämä on vain vaihe ja menee pian ohi.

Yhteiskuvayrityksiä joulukuussa 2015 - ei tullut joulukorttia

Näin lähellä on suht ok olla kun lapsi keskittyy omiin puuhiinsa, Salsa on kuitenkin aina varuillaan kuten korvien asennosta huomaa

Koirien ja lapsen erottaminen toisistaan ei aiheuta meillä minkäälaista ongelmaa, korilla on oma huone jossa on portti keittiöön. Jos ne ovatkin osan päivästä portin takana, näkevät ja kuulevat ne meidät koko ajan. Eli en katso niiden olevan siinä mielessä yksin. Pikku hiljaa kun lapsi kasvaa häneltä voi vaatia enemmän ja myös tiettyä käytöstä koiria kohtaan. Tirtysti kiellämme nyt jo repimisen ja menemme aina väliin jos tilanne villiintyy mutta poika ei vielä ymmärrä miksi koirien kanssa pitää olla varovainen.

Minä en suoraan sanoen ymmärrä että koira annetaan pois kun lapsi on pieni ja yhteiselo ei ihan suju. Koiran omistajalla on myös velvollisuuksia eläintä kohtaan. Elämän olosuhteet täytyy järjestää sellaisiksi että kaikki pystyvät hanskaamaan tilanteen. Tarkottaisi se sitten vaikka muuttoa erilaiseen kämppään. Toki, joskus on tilanteita että koiralle järjestyy lähes itsestään uusi koti jossa se on rauhallisempi ja onnellisempi. Mutta noin lähtökohtaisesti, en hyväksy enkä ymmärrä että ensimmäinen vaihtoehto on laittaa ilmoitus johonkin nettipörssiin että annetaan pois kun ei jakseta pitää.

Tyttöjen juttuja

Muinoin vannoin että narttukoiraa en koskaan ota. Tytöt on hankalia. Sitten mulla oli kaksi urosta ja vannoin että kahta urosta ei ikinä. Sitten oli vaan yksi pieni poika enkä tiennyt kuinka helppoa se olikaan. Nacho on sosiaalinen kaveri eikä mitenkään tavattoman vietikäs. Kyllähän se heilastelu reissuille lähti Oitmäessä kun tilaisuus tuli mutta tulee tarpeen tullen toimeen muiden poikien kanssa myös.

Sitten tuli se narttu koira kuitenkin. Ja aikamoinen biatch onkin. Salsa ei tykkää juuri kenestäkään, Rumbaa ja Nachoa se sietää, saattaa suostua leikkimäänkin, mutta omilla ehdoillaan. No, ehkä vähän liiottelen, kyllä Rumba saa leikki seuraa ihan joka päivä Salsasta. Juoksun välit on Salsalla lyhyet, 5,5 kuukautta. Pentuja se hoisi hyvin mutta mitenkään erityisen innostuneesti. Se on hyvin itsetietoinen ja herkkä ja ailahteleva. Juoksut vaikuttaa sen mielialoihin paljon mikä hieman haittaa treenaamista, siis jos tosissaan kisaisi.

Ja sitten vielä toinen tyttö-koira, yhtä lyhyet juoksun välit, ei ihan yhtä suuri ego. Rumballa on juoksu juuri meneillään. Ehkä hieman vaisumpi on, ei vedä juuri ollenkaan hihnassa!

Onko narttu vai uros sitten helpompi? Meillä kaikki koirat on tällä hetkellä leikkaamattomia. Edellisestä koirasukupolvesta Ricky kastroitiin muistaakseni noin viiden vuoden ikäisenä, ihan sen takia ettei se olisi käynyt Jessen kimppuun. Tai kuka nyt sitten kävin kenen kimppuun, Jesse oli kyllä tosi ärhäkkä tapaus mutta sai pitää kalleutensa, pienempi kun oli.Kastrointi ei oikeastaan ratkaissut ongelmaa vaan pikemminkin toi pussillisen uusia, kuten turkin laadun huonontuminen.

Kaikissa komboissa on varmaan omat haasteensa. Yksi kastroitu/steriloitu koira on varmaan tosi helppo =tylsä. En osaa edes kuvitella tilannetta.

Meillä on aika usein nykyään vain kaksi tyttöä kotona, juurikin noista lyhyistä juoksunväleistä johtuen. Alkusyksyllä tytöillä oli joku kausi että ottivat pari kertaa yhteen, saattoi johtua muutosta ja maiseman vaihdoksesta tai jostain vaiheesta Rumban aikuistumisessa. Salsa laittoi pennun nopeasti ruotuun ja pariin yhteen ottoon rähinät loppui. Tosin niihin puututtiin kyllä myös napakasti.  Uros ja narttu kombo on arjessa varmin rähinättömyys mutta juoksujen aikaan hankala. Kombinaatio saattaa myös aiheuttaa hankaluutta koirakavereiden hankkimiseen - toinen tykkää tytöistä ja toinen ei.

Veikkaan että itsellä ei ympyrä ihan heti sulkeudu, kahta kastroimatonta poika-koiraa en ole valmis vieläkään pitämään oman katon alla vaikka monet taitavammat siinä onnistuvatkin.

Tytöt on ihan kivoja eikä juoksuajat meitä paljon haittaa. Kotona ei pidetä housuja eivätkä paljon sotkekaan. Joihinkin paikkoihin ei ole juoksuisena asiaa ja ymmärrän sen, uroskoiran omistajana. Joskus se harmittaa mutta onneksi ei meillä ainakaan juoksut ole mitenkään synkronisoituneet niin voi aina ottaa toisen treenikaveriksi, ei jää meneminen siitä kiinni. narttukoirien juoksujen synkronisaatio taitaa olla ihan myytti?

Erilaista koirakuvausta

Koiria kuvataan edestä ja takaa, kun ne istuu ja kun ne makaa. Suuri osa nykykoirista käy myös vähän erilaisissa kuvauksissa, nimittäin eläinlääkärin luona. Useimmiten röntgenkuvataan lonkatm nykyään myös kyynärät, selkä, polvet ja mitä vielä.

Rumba pakkaspäivänä tammikuussa 2016

Joku varmaan pitää koko hommaa aika turhana, eihän kaikki ihmisetkään käy läpivalaistavana 16-vuotiaana. Miksi sitten koira? Kai siitä sitten näkee jos on kipeä ja voi tutkia. Nehän elääkinkin niin vähän aikaa. Ja onhan ne tosiaan vaan koiria.

No, itselle omien koirien terveystutkimukset on näyttäytyneet siinä valossa että kun molempia tyttöjä on tarkoitus käyttää jalostukseen niin asianmukainen tutkiminen on selviö. Bordercollieilta suositetaan tutkittavaksi vähintään lonka ja kyynärät, sekä silmät peilaamalla. Moni kuvauttaa myös selän tätä nykyä.

Toki omien koirien tervys ja hyvinvointi kiinnostaa. Koirasta ei kovin helposti näe onko sillä kipuja. Eläin ei vaistonmvaraisesti näytä sairauttaan jos sen ei ole aivan pakko. Ei edes pitkälle domestikoitunut kotikoira. Moni omistaja varmaan luulee osaavansa lukea koiransa ilmeitä ja eleitä niin hyvin, että tietää tasan tarkkaan nipistääkä sitä masusta vai onko tassu pipi.

Oma suhtautumiseni koiran terveyden- ja sairaudenhoitoon on muuttunut matkan varrella melkoisesti. Lähtötilanteesta 90-luvun alusta, kun ahmin kaikki kirjaston koirakirjat ja tiedon myös koirien sairauksista, muistan vain sen ettei koiran teveydentilaan paljon kiinnitetty huomiota. Koiranruokaa saa kaupasta, vettä pitää olla tarjolla ja kynnet leikata, ehkä harjata joskus jos turkinlaatu sitä kaipaa. Meidän koiria kyllä käytettin eläinlääkärissä rokotuksilla, ja vanhemmiten ne tarvitsivat hoitoa enemmänkin, mutta hoito oli aina oireenmukaista, ei koskaan ennaltaehkäisevää.

Sitten uuden koirasukupolven, Nachon ja varsinkin Salsan myötä vähän hurahdin. Nachon suunhoitoon on laitettu tuhansia euroja, ei  - vakuutus ei ole korvannut, ja sen kipeytynyttä ja jäykkää alaselkää hoidettiin monella tapaa. Salsan vasemman takajalan ontumista selviteltiin monta kuukautta ja tassujen kutitusta hoidettiin ruokavaliokikkailuilla. Salsan olemmat oireet taisivat olla psykosomaattisia, minun psyykkeestäni. Se on niin äärimmäisen herkkä koira minun tunnetiloilleni.

Tieto lisää tuskaa, kun lukee ja ottaa selvää kuvittelee näkevänsä oireita jokaisessa korvanvärähdyksessä. Onneksi tulin hieman järkiini, pentuprojektin ja Rumban myötä oletan koirien taas olevan terveitä jos ei toisin todisteta. Niitä käytetään edelleen säännöllisesti eläinlääkärissä. Nachon suuta hoidetaan - kuten viimeksi kesällä kun se kipuili yllättäen. Salsan tassut eivät enää kutise, suurin syy leinee pääosin viljaton ravinto ja natural menun lopettaminen. Raakaruokaa koirat saavat enää satunnaisesti, aika ei vaan kerta kaikkiaan riitä sen kanssa näpertelyyn. Siis elämäntilanne myös asettaa omat reunaehtonsa ja koirat eivät nyt vaan millään voi olla prio ykkönen.

Rumba on kumikoira, mitään suurempia havereita sille ei ole ihme kyllä sattunut vaikka painaakin menemään joka päivä ihan tuhatta ja sataa. Sen liikkeet ovat jotenkin niin kevyet ja elastiset. Salsa ennemminkin satuttaa itsensä kun se laittaa liikkumiseen niin kamalasti voimaa.

Rumba eli Briskness Open Heart, kuvattiin luustoltaan täysin terveeksi vuoden ja kehdeksan kuukauden iässä. Eli lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja LTV0.
Tulokset virallistettiin Kennelliitossa:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI35329/14&R=297

Milloin tulee koirien psykologiset testit? Koulutuskypsyys arvioinnit? Koirien 360?

Hyppiikö ne seinille, nehän on bordercollieita

Aika herätellä blogi henkiin. Kokeilen hieman eri tyyliä. Saa tykätä, tai kommentoida, jos olet siellä – lukija.

Tässä nykyisessä elämäntilanteessa on päiviä että koirat saavat aika vähän aktiviteettia. Kuten tänään. Elävästi on jäänyt mieleen yksi jakso Modern Family-sarjasta.

Perheen isä sanoo: ”äitinne on kuin bordercollie, hänen täytyy juosta joka päivä, muuten hän tulee hulluksi”.

Millaista on kun ei pääse juoksemaan? Aamulla tiettävästi normilenkki, noin 20 minuuttia hihnalenkkiä. Tiettävästi koska en itse ollut todistamassa duunireissun takia.

Kunhan tulevat, nuo ihanat kevään valoisat aamut, niin koirat pääsee taas metsään vapaana rellestämään.

Keskipäivällä pihapisu. Neljän jälkeen taaperolenkki, puoli tuntia, ehkä jopa kolme varttia ulkoilua, mutta taaperon tahtiin joten ei pahemmin liikuntaa.

Illalla pihaulkoilua 10 minuuttia, keskenään riehumista. Myöhemmin vielä iltapisu, pihalla.

Meneekö ne rikki? Eipä nuo nyt tavattoman kärsiviltä näytä. 

Rumba ehkä reagoi jollakin tavalla jos tällaisia päiviä on monta peräkkäin. Se keksii leikkiä melkein mistä vaan, spurttailee pihalla, nakertelee jotain sopimatonta aikansa kuluksi. Salsan arkikäytöksestä ei huomaa mitään. Mutta juoksulenkillä tai treeneissä se vetää karseita kierroksia. Mutta ei, rikki ne ei missään tapauksessa mene. Bordercolliehan on nimenomaan tehty siihen että sitä voi rasittaa kovalla työllä pitkiä jaksoja ja sitten se lepäilee viikko ja kuukausi tolkulla, liikkuen vain sen minimin mitä on pakko. Enemmän sen terrieläimen pää hajoilee jos se ei saa suorittaa päivittäisin rutiinejaan juuri samoihin kellonaikoihin.

Tällä viikolla Rumba vihdoin lonkka- selkä- ja kyynärkuvattiin. Tuloksista seuraava postaus, kunhan ensin vahvistavat Kenneliitossa.

Leirimuistio 2015

Blogi on ollut taas tauolla ja seliseli... Ja niin ovat aika pitkälti koirien treenitkin olleet. Vaikka sitten kun alkaa listaamaan niin onhan meillä ollut viikottaiset aksat, ihan joka viikkoa ei olla ehditty mutta kuitenkin, kahdet Ninan tokot (vain kahdet kun en muistanut että olin varannut meille paikan, miten niin äiti-aivot!) ja kahdet Sirken tokot. Ja satunnaiset esineet ja pihatokot sun muut. Mutta hyvin satunnaiset. Hävettää ihan käydä huippukoutsien treeneissä näillä harjoittelumäärillä. No, onneksi taitavat tytöt paikkaa mun laiskuutta.

Kammettiin sentään itsemme leirille Virroille, Briskness-porukassa tietty, ja samalla ekaa kertaa erossa pikkumiehestä yli kahdeksan tuntia. Hyvin meni, leiri sekä ero.

Salsa teki tiukkaa settiä aksaa molempina päivinä. Ehkä vähän helpompia ratoja mihin on viikkotreeneissä totuttu mutta hyvin vauhtiharjoituksia, putkipuomi-erottelut kuin vettä vaan. Se on ihan kone, pitäisi vaan kisata enemmän.

Rumba teki lauantaina aksaa kaksi treeniä (2x2xn 20 minuuttia) ja sunnuntaina mentiin suosiolla jäljelle. Aksa koutsi kehui Rumbaa hyvin keskittyväksi nuoreksi neidiksi. "Ei mikään reikäpää"!
Näyttäisi siis että se ammottava reikä mikä Pikku-Pumppiksen päässä oli on alkanut menemään umpeen. Se kuuntelee, on hyvin kerkkä ohjaukselle ja joskus jopa tottelee.

Ongelma Rumban kohdalla on, että sen kanssa on tehty niin paljon vähemmän keittiökoiratanssia - temppuja kotona sisällä mitkä opetan pääasiassa sheippaamaalla. Salsa ja jopa Nacho ovat paljon parempia tarjoamaan asioita. Tää yksi vaan tuijottaa ja menee maahan. Oma vika, ei vaan aika riittänyt kaikkeen kun yritin panostaa sosiaalistamiseen. Tais mennä metsään sekin. Mutta kaikenkaikkiaan Rumba on tosi kiva aksakaveri ja jäljelläkin näyttäisi toimivan. Toko ja tottis onkin sitten toinen juttu, saas nähdä jaksanko alkaa vääntämään.

Salsa kanssa tokoilu on aina vaan kivempaa. Tykkään kun se on innokas vaikka vähän rapatessa roiskuukin. Ääntely on ongelma mutten juuri nyt jaksa ottaa siitäkään kamalasti ressiä, yritän johdunmukaisesti olla palkkaamatta poishaukuttuja suorituksia ja saada sitä vähän enemmän patoamaan, Sirken neuvojen mukaisesti.

Mutta leirillä ei siis tokoiltu ollenkaan, halusin antaa työrauhan Freddelle ja Salsalle. Rumban kanssa mentiin sunnuntai aamupäiväksi jälkipellolle, en halunnut väsyttää nuorta koiraa liikaa. Olen enemmän ja enemmän alkanut ajattelemaan että agility on koiran fyysikalle erittäin vaativa laji.

Rumba teki kaksi lyhyttä, n 50 m peltojälkeä, nameja noin viiden-kymmenen askeleen välein. Näytti tykkäävän. Liina on Rumballe ongelma, ei tykkä että se on selässä mutta jalkojen väissä vielä vähemmän. Se onkin ihan pikku pennusta asti osannut selvittää jalkansa remmisotkusta, se on sellainen vapaa sielu että hihna on sille aika epämielyttävä. Tänään tein pienet jäljet takapihalle molemmille tytöille ja Rumballe sopii ehdottomasti paremmin ainakin tässä vaiheessa että liina on kiinni selässä. Salsa ei välitä vaikka liina kulkee jalkojen välistä eikä se ole koskaan oppinut nostelemaan jalkojaan remmin yli. Kumma juttu.

Rumballa olikin sitten tällä viikolla kahdet agilitytreenit heti leirin päälle. Maanantaina mentiin Salsan vuorolle, kolme päivää akssa olisi ollut Salsalle liian rankka. Valitettavasti minä oli vähän väsynyt maanataina joten ohjasin ihan tavalallistakin huonommin, keskiviikkona treenattiin sateessa mutta meni silti vähän paremmin, toki ratakin oli helpompi meidän omalla vuorolla. Hieman mystistä oli tosin että maanantaina Rumba osasi renkaan mutta keskiviikkona se oli kuin ei olisi mokomaa estettä koskaan nähnytkään. Outo juttu tuokin.

Rumppis-Pumppis ja muut O-pennut 1 vee ja vähän till

Kirjoitin tämän kesäkuussa ja unohdin näköjään postata - kiireet ovat jatkuneet ja syksyä kohti tahti vaan kovenee

Rumba ja muut "meidän" pennut täyttivät 1 vee 20.5.2015. Onneaponnea!!!

On niitä vuoden takaisia tunnelmia tullut tässä paljon muisteltua. Aina ne "muut" kiireet ovat tulleet kirjoittamisen tielle mutta nyt päivää ennen juhannusta, sadepäivän ratoksi, on hyvä istahtaa alas ja katsoa hetki peruutuspeiliin.

Hetkeäkään en ole katunut sitä että pennut olivat meillä kotona, oli se vaan hieno kokemus josta selviydyin ehkä hieman viisaampana. Seuraavalla kerralla osaan ehkä ottaa astetta rennommin ja luottaa emään ja luonnolliseen asioiden kulkuun vähän paremmin. Viimeksi oma raskaus ja hormoonihöyryt varmaan vaikutti myös, olin noihin aikoihin koko ajan kuoleman väsynyt. Sitten kun vielä hyysäsin Salsaa ja pentuja koko ajan olin pentujen ekat viikot aikamoinen zombie. Alun vatsaongelmat ovat kyllä edelleenkin mysteeri. Mutta niistä huolimatta terveitä ja reippaita pentuja tuli.

Kaikkein tärkeintä on että koirat saivat hyvät omat kodit. Kaikki vaikuttavat erittäin kiinnostuneilta koiriensa hyvinvoinnista ja puuhastelevat niiden kanssa. Se, pärjäävätkö ne koskaan missään kisoissa ei voisi minua vähempää kiinnostaa mutta toivon toki että ne taipuvat omistajiensa toivomiin harrastuksiin.

On todella jännä miten vaikuttaisi siltä että heti ensi hetkistä havaitut persoonallisuuden piirteet näyttäisivät säilyneen. Lyyli vaikuttaa sopuisalta ja kuuliaiselta kaunottarelta, aivan kuten ihan alussakin. Se piti jo ihan pienenä sylittelystä. Kosti on mörssäri ja omistaja kovasti kehuu sen sydämellistä luonnetta, myös viisaudesta puhuu - jotain sellaista Kostissa oli havaittavissa jo pentulaatikossa. Hemmo-Hemuli määki ja riehui jo Viikissä syntyessään, valveilla ollessaan se ei ollut koskaan paikallaan, ihme että sai mitään syödyksikään kun söhläsi nisältä toiselle. Omistajan raporttien mukaan intoa piisaa edelleen ja myös sitä hölmöä hyväntahtoisuutta joka tuosta hauskasta veikosta paistoi jo ihan alussa. Se oli aina hieman suosikki kun ensin en uskonut sen selviävän kun se ei ollut tullakseen ulos emän turvallisesta masusta.

En ole myöskään katunut että pidimme Liljan eli Rumban eli Rumppiksen eli Pumpan. Nimi on kokenut evoluution ja koira tottelee keikkia kolmea viimeistä, tai siis "tottelee". Perheen kesken hän on yleensä ihan Pumppa vaan. Se on ihan samanlainen tahtonainen kuin heti alussa. Ekana tunki maailmaan, töni muut pois nisiltä, huusi kun syötävä jos ei saanut tahtoaan läpi, ja käsiteltävänä ei sitten millään olisi ollut. Vaikka paljon olen sitä "morkannut", tai sen tekemisiä - karkailuja ja tuhotöitä, niin tykkään kyllä koirasta kovasti ja uskon että iän mukana pahimmat särmät hioutuu ja se sopii hyvin minu käteen. Mielummin liian innokas kuin lapanen.

Ja sitä intoa on sitten piisannut. Tätä tyttöä eivät pitele portit tai aidat. Puutarha ja kenkävarasto on laitettu uuteen uskoon. Kun sen emä pienenä oli kovin mieltynyt puuhun Rumba on astetta modernimpi, muovi on sen juttu. Rumballa on paljon vahvempi "silmä" kuin Salsalla, paimennuskäytöksestä yritetään nyt opetella pois. Rumba "paimentaa" Nachoa ja Salsaakin, kanoja sekä autoja, mutta jälkimmäisiä onneksi vain hihnassa. Vapaana se ei lähde auton perään, thank god. Se on edelleen ahne, mikä on hyvä asia koulutusmielessä, ruuan varastelu on hieman vähentynyt. Se myös palkkautuu hyvin lelulla. Motivaatiota siltä ei puutu ja alun höiriöherkkyskin on menossa ohi, hyvin keskitty treeneissä yhdessä tekemiseen. Saalisviettiä on sopivasti niin että pupujen ja peurojen kanssa ollaan aika helisemässä välillä. Se on nopea, ja pelkään että kun se saa vielä vähän lisää voimaa joku päivä se vielä saa sen jäniksen kiinni, mitäs sitten?

Yhtenä sunnuntaisena aamuna istuttiin tässä keittiön pöydän ääressä ja ketseltiin että siellä kurkipariskunta laiduntaa meidän talon edessä olevalla pellolla. Kurjet olivat ilmeisesti hieman vallattomia kun Rumba oli tuumannut että noita vois vähän paimentaa. Siellä se veti isoa kaarta niiden ympäri ja isot linnut vaan katteli että mikä hölmö toi on? Tällaisia "hassuja" sattumuksia Rumban kanssa tulee harvase päivä.

Rumban ykköslaji on oleva agility jos terveys sen sallii. Lonkat kuvataan elokuussa. Pikkuisen ollaan jo treenailtu ja tehty pohjatyötä, hiljaa hyvä tulee. Olen itse kovin motivoitunut nyt trenaamaan aksaa puoliosissaan. Nopeajalkaista minusta ei koskaan tule mutta jos pystyn kehittämään omaan lajiosaamistani ja koordinaatiotani uskon että meillä on mahikset kolmosiin. Kuntoremontti Niinu Agility Sportissa on nyt ohi ja olen saanut koko arsenaalin työkaluja itseni kehittämiseen. Vanhakin ohjaaja voi oppi uusia temppuja??? Lisäksi Pikku-Pumppis voisi hieman tokoilla, vaikka TK1 tavoitteena ja jälki vastapainona fyysiselle agilitylle voisi olla hyvä, sen enempää tavoitteita asettamatta.

Kun Rumba ei ole jotain puuhaamassa, mitä se aika usein tietenkin on, osaa se nykyään jo rauhoittua. Vaikka se on tarkka siitä ettei sitä hommia tehdessä lääpitä tunkee se illalla mielellään syliin ja tooodella lähelle, nenä korvaan kiinni. Ja käsittelykin onnistuu ongelmitta, Rumba makaa sylissä selällään kun kynsiä leikataan. Höpsö pieni. Tuhma se ei ole tahallaan, vain hieman yli-innokas höperö. Salsa-äiti saa olla meidän luottopakki jatkossakin, se kantaa koko maailman huolet harteillaan ja Rumba ralattelee menemään vailla huolen häivää.

Tokokoe 3.5.2015 - eilisen analyysi

Eli arvotaan kootut selitykset.
Aikamoista matalalentoahan se oli. Kaikki meni valmistautumisessa oikeastaan pieleen.

Treenaamattomuus
Viime kokeen jälkeen ei olla oikeastaan ehditty treenailemaan ja sitten juoksun takia tuli ihan täystaukoa. Se ei haittaa muita liikkeitä juurikaan mutta ne epävarmat ruutu ja tunnari kärsi siitä. No, sitten paniikissa yritin viime viikolla pelastaa mitä pelastettavissa oli, treenasin kolme kertaa. aina vaan meni huonommin ja huonommin.

Juoksu ja valeraskaus
Salsa on juoksuista than down, kotona kulkee lelu suussa ja vinkuu. Sitten kun treenataan tai tehdään jotain kivaa niin kierrokset nousee ihan nollasta sataan sekunnissa. Vireen hallinta hankalaa. Pienestäkin huomautuksesta menee taas ihan maihin. Ja huomautettavaahan löytyy kun tyyppi soheltaa ihan omiaan, ei tee mitään tarkasti.

Kiireaamu
Ihan viime minuuteille oli epävarmaa päästäisiinkö ylipäätään lähtemään kokeeseen. Freddelle tuli VPK keikka aamulla ja siitä ei aina tiedä milloin ne loppuu. Ja kun muutenkin jännitän niin olin sitten kotona ihan hermona, vauva huutaa, minä tiuskin koirille, ei ehditty aamulenkille - jep, valmis paketti.

Kisapaikalla ei sitten oikeastaan enää jännittänyt, kaunis ilma, paljon tuttuja, ihan hyvä fiilis.

Paikkamakuu - 10 - Salsa ihan sfinksinä, tosin nihkeästi meni maahan, vähän taas pelotti vieraat koirat ympärillä. Onneksi molemmilla sivuilla kilttejä pikku bortsuja.

Tunnari - 0 eka liike, ja eipä sitten sujunut ollenkaan. Salsa oli vaan tosi epävarma, vilkuili liikkuria, otti useaman kapulan suuhun. Jouduin kutsumaan sen luokse, ja tiesihän se että väärin meni vaikken yhtään torunut. Tästä jäi sitten huono fiilis muihin liikkeisiin Salsalle vaikka yritin kovasti olla iloinen. Pitäisi päästä tekemään liikkuroituna, paljon.

Muiden liikkeiden järjestystä en oikein muista.

Seuraaminen - 7, ihme että saatiibn edes tuo. Alussa jäi istumaan, jätätti, edisti, äänteli, hakahteli jopa. Kiesus mitä kuraa.

Istuminen 9 - seuruu ei ollut mitään huippua mutta muuten tämä liike toimii nyt.

Luoksetulo 7,5, valui seisomisessa kohtuuttoman paljon. Maahanmeno vaihteeksi ok. Laukantapaisella kaikki välit.

Ruutu 0 - luulen että Salsa ei nähnyt ruutua, ja tämä menee siis keskittymättömyyden piikkiin. Normaalisti se aika hyvin osaa jo juosta suoraan. Hyppyeste oli kehässä ja Salsa lähti kaartaamaan sinne. Jouduin karjaisemaan ettei mene olus kehästä kun näki noutokapulat. Yritin käskyttää ja käväisi se siellä ruudussa mutt nyt uusi juttu on että sinne ei voi jäädä makaamaan kun minä kävelen kohti. Hirveet paineet... just.

Hyppynouto 8 - tässäkin taisin tulla ääntelyä siksi huonot pisteet. Luovutus parempi kuin viimeksi kokeessa.

Metalli 9 - Salsan lemppari, parempi luovutus kuin viimeksi. En ymmärrä miten paineistuneisuus ei näkynyt tässä enemmän. Kai liike sitten on sen verran varma.

Kaukot 9 - paremmat kuin viimeksi, liikkui puoli koiran mittaa mutta teki kaikki vaihdot teknisesti aika nätisti.

Kokonaisvaikutus 8 - saatiin säälipisteitä, tai sitten tähän vaikutti minun iloisuus. Viimeksi saatiin 7 ja teki minusta yleisesti ottaen nätimmin. Tällä kertaa oli paljon enemmän ääntelyä.

Yhteensä 203, 3. tulos.

Summasummarum - kannattiko lähteä vaikka oli tiedossa että ei tule menemään hyvin? Tekikö palkaton treeni enemmän hallaa kuin hyötyä? Itse en osaa vastata, olen vähän kahden vaiheilla.