sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ja lisää möllöttelyä - more resting and napping and cuddling



Tänään on tehty reippaasti koti- ja pihatöitä, niihin ei viikolla tahdokkaan jäädä aikaa. Salsa tukevoituu hyvää tahtia, painoa on tullut taas reilun kilon verran lisää. Ruoka maittaa ja kalkkilisän antaminen onkin jo aloitettu. Aamulenkillä huomasin jo että vauhti on aikalailla hidastunut - eikä vanhat käskytkään oikein muistu mieleen. Meillä on tällainen tapa että muutamaa kymmentä metriä ennen kotiporttia pyydän Salsaa menemään kotipihalle (inpågården), alkuun se sai portista menemisestä naksautuksen ja namin sitten kun tulin perästä, mykyään joskus namin kun me muut keritään mukaan. Mutta enää ei kyllä jaksa muistaa muutaman metrin matkaa että mikä se käsky olikaan ja mitä piti tehdä - hassu.

In the video you can see Salsa´s new walking style - belly wiggling from side to side. :)
Lenkin jälkeen syötiin aamupalat, koirilla meni 6 sekuntia (no, Nacholla ehkä 10)  - meillä ihmisillä sunnuntaina aamiaiseen menee hesareineen helposti kaksi ja puoli tuntia. Sitten vähän siivousta ja pihalla risusavottaa ja kukkapenkkien (niitä ei siis tunnista kukka"penkeiksi" meidän villiintyneeltä pihalta jos ei valmiiksi tiedä missä ne sijaitsee) kitkemistä. Lounas syötiin terassilla - ihan niinkin glamuröösiä kuin grillimakkara ja salaatti.
Ja sitten vähän kuvailtiin möhömahaa.

I try to put in some some words in English as well, I know I have at least two international readers ;).
Some new pictures of our chubby.
Mitäs sä siinä kuvaat.

Afternoon napping

I can still run!!!

Full concentration  - on the treats i hid in the grass...

some nose work

You have some more treats?

More???



Early evening napping - I was trying to read but...
...who can resist this?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti