Näytetään tekstit, joissa on tunniste luoksetulo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luoksetulo. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. helmikuuta 2015

Pumppiksen tiistai-treenit

Mitä saadaan kun laitetaan kaksi tumpelo agikentälle? No, ainakin katsojille hauskaa.

Rumba treenasi tällä viikolla Salsan vuorolla kun Salsan vakkariohjaaja, rakas Iso-keponi, sairasti pahemman laatuista flunssaa. En arvannut mennä Salsan kanssa radalla kun näillä taidoilla ja kunnolla olisi hävettänyt liikaa ja olisin vaan sekoittanut koiraparan pään.

Pikku-Pumppis pääsi siis tekemään radanpätkää. Käytännössä tehtiin muutamaa hyppyä tältä radalta.
Ajattelin että oltaisiin voitu tehdä 9 -18 mutta päästiin vaan 14 esteeseen.


No, tilanne ei ollut ihan niin katastrofaalinen koska olihan meillä osaava kouluttaja, Nina Manner.
Nina kysyi mitä lapsi-koira osaa, ja minä vastasin että katsotaan. En ole sille opettanut muuta kuin putkeen menoa ja sunnuntaina kokeiltiin kaksi hyppyä kaaressa ja putki ja siitä hypylle - suoraan, ilman mitään kommervenkkejä. Että aika vähällä treenillä oltiin liikkeellä. Ehkäpä Kepo on opettanut sille jotain, ei kai se turhaan joka tiistai siellä hallilla hengaa...?

Rumppeliini osoittautui varsin taitavaksi aksaeläimeksi. Se osaa kiertää esteet, etenee kivasti putkeen, pakkovalssin se tajusi heti ja niistonkin kun ohjaaja liikkui oikeaan suuntaan. Minulla on käteenkiinnikasvaneenminikoiran-syndrooma. Vien koiran ihan nenästä esteelle ja ja jään katsomaan että joo, se tosiaan hyppää, kyllä. Sitten lähden itse etenemään ja unohdan katsoa koiraa. Ei näin!

Nina antoi hyviä vinkkejä perusohjauksiin aloittelevalla koiralle.

1. Palkka laitetaan nyt aina valmiiksi tai lentää avustajan kädestä.
2. Minun täytyy muistaa katsoa koiraa ja tukea sitä katseella mutta myös edetä itse ja järkevässä linjassa seuraavaan esteeseen nähden kun koira on lukinnut esteen.
3. Aloittelevalla koiralla suhteessa enemmän tiukkoja käännöksiä, valsseja jotka kääntyy poispäin menosuunnasta, niistoja jne, kuin loivia pakkovalsseja ja suuria kaaria joissa vauhti kasvaa mutta taito ei kartyu samassa suhteessa.

Ehkä jollekin itsestäänselvyyksiä mutta ei tällaiselle aksatampiolle.

Salsa oli tietenkin sydänjuuriaan myöten loukkaantunut kun se ei päässyt treenaamaan. Jos joku sanoo että koira ei ymmärrä tai tajua niin sallikaa minun väittää vastaan. Salsa kyllä ymmärsi että nyt ei tullut treeniä. Pääsi se sentään lämppälenkille mukaan.

Keskiviikkoiltana vein koirat pellolle juoksemaan. Ihana lenkittää melkein valoisassa vaikka lähtee vasta viideltä liikenteeseen. Koska oli melkein valoisaa oli kuvien ottaminen melkein järkevää.
Laitan kuvan tänne koska tässä näkee, melkein, mitä tapahtui heti kuvan ottamisen jälkeen. Metsästyskoirat, ne mustavalkoiset, höristävät korviaan ja tähyävät kauas, pieni valkoinen on lähinnä peloissaan. Saan puhelimen taskuun ja Salsa aloittaa vahtihaukun, pusikosta kuuluu raksahtelua. kutsun koirat luo, saan Salsan ja Nachon kiinni, Salsa haukkuu jo vimmatusti, Nacho pyörii lähinnä jaloissa. Rumba ei tietenkään tottele vaan painuu täyttä päätä pusikkoon ja ojaan. En viitsi mennä kahden höyrypään kanssa lähemmäksi katsomaan onko se supi ja jänis vai kapinen kettu peräti. Rumba viipyy metsästysretkellään viitisen minuuttia, eli todella kauan, loittonemme paikasta hiljalleen ja vihdoin se tulee luokse, aivan läkähtyneenä pentu-parka. Loppulenkistä Rumba ei enää vedä (!). Seuraavaksi agendalla - Rumban luoksetulon vahvistaminen. Tähän asti olen melkeinpä luottanut siihen että Salsa aina varmasti tottelee ja pentu raahautuu mukana, yleensä ihan kirjaimellisesti Salsa kaulakarvoissa roikkuen.

Täytyy lopetelal ja jatkaa pakkailua, lähdemme Pikku-Kepon ja Nachon kanssa Hankoon mummilaan etelän lomalle pariksi päiväksi.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Huipputreeniä huippukoirille

Vaikka joskus tuntuu ettei me koskaan mitään treenata niin kyllä niitä treenejä siiten kertyy kun alkaa kirjaamaan.
Maanantaina tehtiin Salsan kanssa Ninan tokossa ruutua ja luoksetuloa. Juuri kun rupesin kehumaan Ninalle että takapalkka on yht'äkkiä alkanut toimimaan Salsalle niin eipä vaan toiminut. Mokasin itse liikkeen alun kun Salsa vähän jähmi maahanmenossa ja jätin sen paikkamakuukäskyllä. Salsa tuumasi että tämä on joku kompa niin enpä varmaan liiku. No, vapautin sen siitä palkalle. Loistavaa ohjaamista... huoh! Seuraavalla kerralla seisominen onnistui hyvin mutta maahanmeno oli hidas niin palkkasin sitten siitä. Jepjep... Ruudussa olen vaan ihan  liian hidas palkkaamaan eikä kriteerit ole tarpeeksi selkeät. Ainakin omatoimisesti tehdyt seuraamiset ja jäävät oli tosi hyvät. Tunnaria tehtiin kentän laidoilla metsänkeppiharjoituksina. Nenä kyllä toimii, ongelma on jossain muussa. Mutta Salsalla oli kivaa. Se on nykyään hirmu innoissaan kun päsee ilman pentua touhuamaan ja saa kaiken huomion itselleen.
Keskiviikkona Salsalla oli aksat, hyvin oli mennyt. Pitäsi varmaan sinne kisoihin sitten?
Torstaina vuorossa tottis-treenit. Ostin vuoron oikeastaan Rumbaa varten. Ohjaaja unohti treenit (!) joten menin itse ja tehtiin seuraamista imutuksena. Salsan olen aikoinaan opettanut perusasennolla ja sitä virettä onkin saatu sitten korjailla pari vuotta. Olen joskus tehnyt imutusta Salsan seuraamispaikan korjaamiseksi mutta ihan väärin ilmeisesti. Käden linja ja namin asento onkin tässä ihan eri kuin mitä olen luullut. Palkka ei olekaan kiinni omassa jalassa! Ja palkkaamisen jaksotuksen olin täysin unohtanut. Kiitos Suski http://www.tamaon.com/Etusivu.html muistutuksista! Lisäksi tehtiin jääviä ja Rumba hoksasi homman heti vaikka mitään vastaavaa sen kanssa ei ole vielä tehty. Kun vaan itse muistaisin olla rauhallinen ja jaksottaa!
Salsa toimi vielä häiriökoirana hoffinartulle joka oli hieman ärhäkkä. Salsa hallitsi hermonsa hyvin vaikka tilanne jännitti meitä molempia aika lailla. Pahinta tässä kaikessa on että minä olen alkanut pelkäämään tietynlaisia koiria sen rotikka-hyökkäyksen jälkeen. Ja kyllähän Salsa sen aistii. Mikä siis neuvoksi? Terapian tarpeessa varmaan molemmat.