Borta bra men hemma bästa hundar

On mukava tulla reissusta kun kotona oottaa omat elukat. Tai ei ne nyt ihan kotona oottaneet kahta viikkoa. Nacho oli Hangossa erään herttaisen täti-ihmisen hoivissa ja Salsa Vantaalla Jaana, Mikan ja Rassen ilona - olen ikuisesti kiitollinen näille ihmisille, ja koiralle, hyvästä hoidosta.
Niin että vaikka vähän masentaisi Suomeen paluun etelän lämmöstä niin koirien kanssa semmoiset unohtuu. Missään treeneissä ei olla vielä käyty kun Salsa sairasti kennelyskän lomamme aikana ja ollaan oltu karanteenissa. Pientä kotitreenailua vaan, Nachon tilan seurailua - ei vielä ainakaan oireile, ja reippaita lenkkejä kirpeässä talvisäässä. Ostin ne tossut, saituuttani ensi vaan yhdet parit kummallekin kun en yhtään tiennyt suostuuko ne niitä pitämään. Hyvin näyttäis toimivan, N:lla oli etujaloissa ja S:lla takana, hassua että eri tassuparit palelee enemmän.

Kotitreenaamista rajoittaa tämä järkyttävä lumen määrä, meidän pihalla on enää kapeat polut oville, ei siinä mahdu mitään kuvioita tekemään. Tänään virittelin oman treenihallit autotalliin. Kun molemmat autot on ulkona saa siihen varmaan 20 neliötä tilaa, ei mitään vauhtiluoksetuloja siis mutta pientä jumppaa kuitenkin. Löysin nurkasta jopa käytöstä poistetun peilikaapin josta pystyy vilkuilemaan sopivassa kohtaa että ottaako se kontaktia ja kuinka vinossa se taas on.

Eilen kävin seuraamassa möllitokoilua Veikkolassa, harmi kun ei päästy yskän takia itse suorittamaan. ALO liikkeet on jo sen verran hyvällä mallilla että pitäisi keksiä jostain sopivat kokeet. Inhoan kilpailemista, olen aina inhonnut. Jännitän ihan kamalasti. Eikä varmaan tule yhtään vaikuttamaan koiraankaan. Mutta olen itselleni luvannut ja nyt täällä kaikelle kansalle (no, teille kaikille viidelle ainakin) kuuluttanut että kokeisiin menen, ainakin Tokossa. Tulta päin sano mummo lumessa vai miten se nyt meni.

Lumitassut

Pakkaslumen myötä meille on kehittynyt lumitassu ongelma. Salsan tassuihin kertyy ihan kamalasti lumipaakkuja, varsinkin polkuanturoiden välissä tuntuvat olevan erityisen epämukavat. Mikä avuksi? Yritin väähn trimmata tassukarvoja viime sunnuntaina ettei lumi tarttuisi. Eipä juuri auttanut.
Eli hankinko tossut, tuleeko niitä käytettyä ja suostuuko koira niillä kävelemään. Salsa on sellainen herkkis, kuonopanta oli ihan ehdoton nounou, senttiäkään en kävele naru nokan päällä.
Nachon karva on käytännöllisempää sorttia, siihen ei tartu lika eikä lumi. Mutta sen tassuja palelee. Eli sillekin tossut?
Ihan sama se varmaan on tässä konkurssissa, kaikki ylimääräinen raha menee muutenkin koiriin. Mutta jos tietäisi että ne edes suostuvat kävelemään niillä niin ei menis ihan hukkaan. Pitänee mennä kenkäkaupoille, onko siellä vielä ale?

Salsa ja se veli

Olipa kiva koiramainen päivä. Tehtiin aamulla Salsan kanssa reipas lenkki kipakassa pakkassäässä, ihan tyttöporukalla. Oli niin kaunista että jos osaisin kuvia ottaa olisi tullut hyviä otoksia. Aurinko oli nousemassa, peltojen yllä lepäsi kevyt usva ja maa oli peittynyt yön aikana sataneeseen kevyeen pakkaslumeen.
Salsan käveleminen on parantunut sen verran ettän päästän sen taas välillä pelloille kirmaamaan, siitäkös se innostuu. Olisi ehkä säästänyt voimiaan jos olisi tiennyt mitä tuleman pitää.
Seuraavaksi suuntasimme nimittäin Vantaalle Salsan veljen Rasmuksen luo. Vähän jännitti, Salsa kun ei muita koiria, paitsi Nachoa, varsinaisesti rakasta. Mutta hyvinhän tuo sujui. Ensin otettiin tyttöjen poseeraukset pihassa, Salsa, sen äippä Alma, ja siskot eri pentueista Kerttu ja Ilona. Juoksuiset nartut, Kerttu ja ilona joutuivat valitettavasti jäämään autoon kun Rasmus otettiin tutustumislenkille. Voi sitä riemua kun sai tasavertaisen kaverin takaa-ajo leikkiin. Ihan kivasti tulivat toimeen, sisällä Salsa vähän komensi Rassea, mutta niin kai sen pitää ollakin. Tytöt määrää kaapin paikan.
Ihanaa että hoitopaikka löytyi, olen siitä niin täpinöissäni, en millään olisi raaskinut sitä hoitolaan viedä koko ajaksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulee varmaan riittämiin.

Viime sunnuntai meinasi muuten kkäydä niin että Salsalle olisi tullut toisenkinlainen veli. Ajeltiin Länsi-Pasilassa illalla kun näin tumman hahmon ylittävän tien kauempana. Kissaksi liian iso, koiraksi liikkeellä liian yksin. Auto parkkiin ja Salsa ulos ja perään. Näin sen uudestaan vilaukselta mutten enää tavoittanut, koira se selvästi oli, Salsan kokoinen, musta, hintelä. Mies lähti toista kautta autolla. Meinasin jo soittaa että lähdetään kotiin, ei sitä löydy kun puhelin soi - se koira on täällä autossa nyt. Oli tullut kutsumalla luokse ja hypännyt suoraan auton taakse Salsan häkkiin. Satuin juuri olemaan poliisiaseman kohdalla ja sinipukuinen konstaapeli tuli ulos kohti partioautoaan. Pysäytin hänet ja kysyin olisiko heillä mahdollisuutta ottaa karkulaista hoteisiinsa. Lähempi tarkastelu paljasti otuksen nuoreksi urokseksi, sekarotuinen, pää oli staffimainen mutta kroppa kevyempi, jalat pidemmät ja rinnassa valkoinen merkki. Koira oli laiha ja söi ahneesti kourallisen koiranruokaan jota minulla oli taskussa (kuten aina !). Pentu oli kovin sympaattisen oloinen, rauhallinen, ehkä väsyksissäkin. Karkulainen jäi mieleen ja soitin Viikin löytöeläintaloon, mihin poliisit sen lupasit viedä, torstaina - koira oli haettu omaan kotiin. Hyvä niin, toivon. Ehkä sillä oli vaan ollut kova kasvupurähdys ja oli siksi laiha niinkuin nuoret koirat usein ovat. Muuten se vaikutti hyväkuntoiselta, turkki kiilsi ja silmät olivat kirkkaat. Mietin jo hetken mitä jos sitä ei kukaan kaipaa - kävisinkö vielä katsomassa sitä... ja senhän tietää miten siinä käy. Mielessä kävi mutta älkää kertoko kenellekään.

Joulu evakossa

Nacho joutui kuin joutuikin viettämään joulun evakossa Hangossa, Salsan juoksu alkoi sopivasti joulua edeltävällä viikolla.
Ihan helpolta ei tämä ensimmäisen narttukoiran omistaminen ole tuntunut – juoksuja tulee aika tiuhaan tahtiin ja koira ei ole niiden aikana ihan oma itsensä. Juoksu tai Nachon poissaolo tai molemmat tekevät Salsasta vaisun ja takertuvan, se kiehnää koko ajan jaloissa ja nukkuu aika paljon. Treeni-intoa ei ole samalla lailla, keskittyminen on aika huonoa. Hormonit aiheuttavat ärtyisyyttä, Salsa ei oikein jaksanut kaksivuotiaan siskontytön intensiivistä seuraa pitkiä aikoja putkeen joulun pyhinä. Tyttö juoksisi koko ajan koiran perässä ja hokee ”sasa, sasa”. Oli pakko erottaa ystävykset välillä kun koira alkoi murahtelemaan ja lapsi on vielä liian pieni ymmärtääkseen jättää se rauhaan. Ruokapöydässä tuntui yhteinen sävel löytyvän tosin turhankin helposti – lapsesta on hauskaa syöttää koiraa ja koirasta mikäs sen parempi kun istua pöydän vieressä ja tulla syötetyksi kinkulla, lohella, mallaslimpulla, pipareilla jne.
Myös lelujen ”hoivaaminen” nuolemalla ja vikisemällä on alkanut samalla tavalla kuin viime juoksun aikaan. Erityisesti joululahjaksi saatu poro-dummy on ollut ”pentuna”. Mitään pesää ei ole tosin vielä tehty joten aika lieviä valeraskauden merkkejä ymmärtääkseni, täytyy seurata miten tilanne kehittyy.
Ei tässä sitten muuta kun mahdollisimman paukutonta uutta vuotta kohti!

Kätevä kaveri

Viimeksi kehuin Nachon kaivuutaitoja. Mutta on siitä paljon muutakin hyötyä. Nyt se on tunnistanut että Salsan juoksu alkaa kohta, siihen malliin nenä kiinni pepussa täällä välillä mennään. Kaavailen että Nacho lähtee lauantaina Hankoon lomalle appivanhempien luokse. tulee meille toinen joulu erossa toisistamme mutta ehkä me se kestetään. Olen vaan tyytyväinen että se juoksu tulee nyt, eikä meidän loman aikaan. On sitten Salsan sijoittaminen johonkin hoitoon ehkä vähän helpompaa. Yhtä paikkaa meille jo vähän lupailtiin mutta katsotaan nyt kun ne ensin tämän meidän pikku riiviön näkee... Virtaa nimittäin riittää välillä enemmän kun minä pystyn aktivoimaan. Esimerkkinä tämä päivä - aamulla agitreenit noin tunti taukoineen (Nacho treenaa samalla ja rauhottumiseen ja kuiva harjotteluun menee meillä aika paljon aikaa), enne sitä pissilenkki ja lämmittely 10 min ja päälle kävely 15 min. Suht pitkä päivä yksin kotona jo kohtuu innokkaan Nakkelin kanssa, luulisi ottavan voimille. Illalla pihaulkoilua, tunnin kävely, tokotreeneiä ja aktivointia päälle 15. Opetin Salsan kiertämään puita käskystä, mikä on tietenkin koiralle kuin koiralle tuiki tarpeellinen taito. Myöhemmin ehkä laajennetaan osaamista lyhtypylväisiin, betoniporsaisiin tms. - helpoin oli aloittaa puista kun niitä täällä meillä päin piisaa. No, sitten tultiin kotiin, neiti on leikkinyt vähän Nachon kanssa, järsinyt luuta ja nyt levitellyt kaikki lelut lattialle. Pikku hiljaa aletaan rauhottumaan. Ei se sillä että kaahottaisi koko ajan ympäriinsä. Mutta jotain pikku puuhaa olisi kiva jos keksisi, tasaisin väliajoin. Tulisipa jo kevät ja valoisammat kelit niin voitaisiin olla ulkona enemmän.
Pitää lopuksi Nachoa vielä vähän kehua. Olen joskus lukenut että koirilla ei ole kovinkaan hyvä aktiivinen muisti. Mihinkähän tämä tieo perustuu? Tilasin koirille ruokaa, paketit saapuivat maanantaina. Tillajalahjana oli kolme poronnäköistä dummylelua, ja mikä parasta niissä on vinkuominaisuus. Nacho on hulluna vinkuihin. En antanut leluja koirille vaan lupasin että joulupukki saa ne sitten antaa. Laitoin lelut kaappiin. Nacho istuu edelleen tänään torstai iltana pitkiä aikoja kaapin edessä ja katselee ja ynisee. Ei ole muistissa vikaa. Kätevä kaveri.

Minikaivuri

Meilläkin on nyt oma-nimittäin minikaivuri. Niin paljon on olleet mokomat tapetilla että täytyy vähän mainostaa tätä meidän omaa. Se on valkoinen, tehokas ja väsymätön. Kuoppa kuin kuoppa syntyy hetkessä. Ojat ja rannat ruopataan kauhan käänteessä. Tai siis tassun. Ekologinenkin se on, kaksi desiä pellettejä päivässä ja tehoja riittää moneksi tunniksi. Niin kauan kun maa ei ole roudassa meidän pihaan ilmestyy uusia kuoppia. Ensilumen myötä kaivamisesta on tullut taas ihan ykkösproriteetti meidän pikku apulaiselle. Ja jos joku on vietissään niin parsoni silloin kun se kaivaa. Odotan kovasti lisää lunta ja jäätä maahan, en jaksa enää näitä tassupesuja kolme neljä kertaa päivässä. Kahdeksan tassua kertaa neljä, parhaimmillaan pestään siis 24 tassua päivässä, 168 tassua viikossa.
Muuten ei ihmeempiä, aksaa vähän treenaillaan kerran viikossa omaksi huviksi. Salsan priona toko liikkeiden hiominen niin että alo-kokeeseen uskaltaisi kevät puolella. Olen aika fiiliksissä klikkeröinnistä välillä ja toimii nyt molemilla tosi kivasti. Nachokin noutaa kapulaa,on se vaan tehokas kapine se naksutin.
Lenkeillä vedetään tiukkaa linjaa, siis molemmissa päissä. Vapaana ei nyt juoksennella ennekuin remmikävely paranee. Pari kertaa viikossa vien tietty autolla suoraan mettään juoksemaan vapaana mutta se on vähän niinkuin eri juttu. Välillä menee paremmin, välillä ollaan menossa rukkastehtaalle. Mutta ei noista kummosia saisi, Nacho-mallissa jäätyisi sormet ja mustavalkoinen versio on näillä turkeilla sekin vielä aika harva. Eli ai auta kun pysyä lujana remmin päässä, toisessa päässä on vähintään yhtä kovapäistä porukkaa.

Klikkauksia pimeässä

Kaikenlaista pientä ollaan puuhasteltu, mitä tässä nyt pimeässä voi. Taisin kirjoittaa aikaisemmin eittei klikkerin käyttö toimi Nachoon, miten väärässä olinkaan. Loppusyksyn pimeydessä iltalenkit ovat lyhentyneet (juu ei edelleenkään katuvaloja meilläpäin). Pitää keksiä jotain sisäpuuhaa. Salsan olen opettanut muunmuassa siivoamaan käskystä omat lelut takaisin lelukoriin. Nachon olen opettanut noutamaan. Oikeaa puista noutokapulaa! En olisi koskaan uskonut miten helposti se käy. Salsakin osaa nyt noudon perusteet. Jostain syystä nimenomaan nouto on aina ollut mulle sellainen kompastuskivi, en ole sitä osannut perinteisellä tavalla opettaa, esteenä varmaan joku pinttynyt ajatusmalli joka ohjaa koiraa ihan väärään suuntaan.
Meidän remmikävelyprojekti jatkuu, välillä tuntuu että ollaan edistytty, välillä taas menee husky-style ja hermot. Yksittäin kävelevät jo aika kivasti mutta kahdestaan ensimmäiset kymmenen minuuttia on kyllä tuskaa. Salsa on sen verran metsittynyt että kaupungissa puokkoilee ja kiskoo välillä ihan päättömästi. Ei siihen muuta lääkettä kuin koira autoon, kylille ja kävelemään. Loppuu varmaan tuo muille koirille haukkuminenkin sitten, toivon.... Viikonloppuna päätin että vapaana lenkkeily on loppu toistaiseksi. Kaikkea pitää kokeilla. Mulla on nimittäin teoria että kun melkein aina pääsevät vapaana juoksemaan lenkin keskivaiheilla, vetäminen johtuu siitä että koirat yrittävät äkkiä päästä 'vapauteen'. Joitain johtajuus juttujakin siihen varmaan liittyy. Kun asiat esittää näin, kuullostaa siltä etten nää tilannetta kovinkaan valoisana. Mutta ei sentään, elukat on ihania, ja meillä on useimmiten tosi kivaa. Eikä näitä juttuja kannata ylianalysoida. Vaatteet niskaan ja ulos lenkille. Pimeyteen.